Search:
Sivukartta
Tietoa palvelusta
Portti vapauteen –sivuston neuvontapalstalla on avattu uusi palvelu, jossa Kritsin oppimisvalmennus- koordinaattori vastaa netissä oppimisvaikeuksiin liittyviin kysymyksiin. Palstalla voi kysyä esimerkiksi oppimisvaikeuksien tunnistamisesta sekä siitä, missä ja kenen kustantamana oppimisvaikeuksia tutkitaan. Koordinaattori selvittää, millaisia kuntoutus- ja tukitoimia kotipaikkakuntasi lähellä on mahdollisesti tarjolla ja kuinka kuntoutukseen päästään.
Takuu-Säätiön uusi Niskalenkki raha-asioista -opas tarjoaa välineitä oman talouden hallintaan. Hihna poikki -video puolestaan herättelee miettimään omaa velkaantumistaan. Oppaaseen ja videoon pääset tutustamaan alla olevasta linkistä.
Kuinka oppimisella voi ehkäistä syrjäytymistä? Mitä hyötyä on oppimisvaikeuksien tunnistamisesta? Oppimisen ja rikosseuraamusalan messutapahtumassa 14.2. on tarjolla tietoa oppimisesta, oppimisvaikeuksista, oppimisvalmennuksesta ja erilaisten oppijoiden mahdollisuuksista kouluttautua ammattiin. Koko tapahtuma on ilmainen.
Kaikkiin Suomen avovankiloihin hankitaan nettiyhteydet vankeja varten tämän vuoden aikana. Vangit saavat käyttää nettiä esimerkiksi työ- ja opiskeluasioiden järjestelyyn tai asunnon hankkimiseen. Vangin on anottava vankilanjohtajalta lupa netin käyttöön ennalta määrättyyn tarkoitukseen.
Tuoreen kansalaisbarometrin mukaan sosiaali- ja terveysjärjestöjen tuottamaa tietoa on hyödyntänyt yli puolitoista miljoonaa suomalaista. Alan järjestöjen tarjoamille kursseille tai luennoille on osallistunut noin 900 000 suomalaista ja henkilökohtaista neuvontaa järjestöiltä on saanut yli puoli miljoonaa kansalaista. Vertaisryhmiin osallistuneita on noin 450 000.
Suomen ensimmäinen lukivaikeuksisille suunnattu apuvälinekeskus avattiin 13.12. Keskuksessa on laaja valikoima erilaisia apuvälineitä muun muassa hitaille lukijoille ja kirjoittajille sekä henkilöille, joilla on vaikeata oppia matematiikkaa tai vieraita kieliä. Helsingin Kaisaniemessä toimivaa keskusta pyörittävät Valtakunnallinen lukijärjestö ja Erilaisten oppijoiden liitto.
Joukko entisiä vankeja katsoi Tiilenpäät- ohjelman. Lue mitä mieltä kokemusasiantuntijat ovat TV2:n parhaillaan pyörivästä Riihimäen vankilasta kertovasta tositelevisio-ohjelmasta.
Kriminaalihuollon tukisäätiö, Krits, tutki 180:n alle 30-vuotiaan rikostaustaisen nuoren oppimisvalmiuksia. 70 prosentilla tutkitusta oli vaikeuksia lukemisessa ja/tai kirjoittamisessa. Tarkkaavuusvaikeuksien piirteitä oli 80 prosentilla. Arvioiden mukaan noin puolella vangeista on ADHD-piirteitä. Koko väestöstä 20-25 prosentilla on oppimisvaikeuksia.
Vertaistuki Rediksessä on tästä syksystä alkaen saatu useiden henkilövaihdosten jälkeen kaksi vakituista ohjaajaa. Kolme vuotta Rediksessä työskennelleen Merja Björnin kollegaksi on nimitetty Harri Eerikäinen. Marraskuussa käynnistyi naisille oma ryhmä, jossa opetellaan itsensä hemmottelua. Miehille on tarjolla muun muassa nyrkkeilysparria. Ensi vuoden alussa Rediksessä koulutetaan alan opiskelijoita tukihenkilöiksi.
Suomen 15 suljetusta vankilasta kuudessa on vanhempi-lapsi -tapaamiseen tarkoitettu erillinen tila. Tämä tarkoittaa sitä, että pienikin lapsi voi joutua pitämään yhteyttä vanhempaansa pleksin läpi. Kriminaalihuollon tukisäätiö teki selvityksen suljettujen vankiloiden lapsi-vanhempi -tapaamistiloista ja tapaamiskäytännöistä. Suomessa ei ole minkäänlaista yhtenäistä kriteeristöä sille, millä ehdoin lapset pääsevät lapsi-vanhempi -tapaamisiin.
Viidessä vankilassa järjestettiin viikonloppuna isänpäiväjuhla. Aikaisemmin Suomen vankiloissa isänpäivää ei ole juhlittu. Isänpäiväjuhlan ideoineet Krits ja Helsingin NMKY toivovat isien ja lasten pääsevän viettämään yhteistä tapahtumaa myös tulevina vuosina ja entistä useammissa vankiloissa. Jokelassa vankilan historian ensimmäiseen isänpäiväjuhlaan osallistui 11 suljetun osaston vankia ja 16 lasta.
Hämeenlinnan vankilassa naisvangeilla on mahdollisuus osallistua neljä kuukautta kestävään päihdeohjelmaan. Noin 90 prosentilla naisvangeista on tai on ollut jokin päihdehäiriö. Päihdekuntoutusta alettiin järjestää naisvangeille 1990-luvun lopulla. Nykyisin kuntoutusta on tarjolla, mutta kuinka hyvin ohjelmat auttavat vankeja pääsemään kuiville? Kaikkien ohjelmien vaikuttavuutta ei ole vielä tutkittu.
Talouskurimus voi muuttaa kriminaalipolitiikkaa nykysitä humaanimmaksi. Rangaistuksia lievennetään ja varhaista puuttumista lisätään. Pahimmassa tapauksessa talouskriisin seurauksena otteet kovenevat, seuraamuksia yksityistetään ja uusia halvalla tuotettavia kurituksia kuten ruumiillinen- ja häpeärangaistus otetaan käyttöön. Kriminologi Kauko Aromaa pohti laman vaikutuksia kriminaalipolitiikkaan Kritsin juhlaseminaarissa.
Entisten vankien perustama KRIS-Tampere ry:n vertaistuki palkittiin humaanista kriminaalityöstä Kriminaalihuollon tukisäätiön 10-vuotisjuhlaseminaarissa Helsingissä 25.10. Kolmesta ehdokkaasta voittajan valitsi vuosikymmeniä vankien hyväksi työtä tehnyt lääkäri Ilkka Taipale. Kritsin perustama 10 000 euron kriminaalihuollon palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa.
Marraskuun alusta Suomessa otetaan käyttöön valvontarangaistus, jossa rangaistuksen voi suorittaa kotona. Tuomittua valvotaan sähköisesti nilkkaan kiinnitettävän jalkapannan avulla. Tämän lisäksi tuomitun luokse tehdään tarkastuskäyntejä sekä sovitusti että yllättäen. Monissa muissa maissa valvontarangaistus on ollut käytössä pitkään. Sen on todettu vähentävän merkittävästi uusintarikollisuutta.
KRIS-Etelä-Suomen pyörittämä hanke helpottaa vapautuvien ja vapautuvien vankien pääsyä välityömarkkinoiden kautta avoimille työmarkkinoille ja ammatillisiin koulutuksiin. Valmiuksia siirtyä työelämään -hanke, VST, tarjoaa muun muassa yksilöllistä tukea työnhaussa, opiskelupaikan etsimisessä sekä viranomaisasioinnissa.
Kun on istunut yli kymmenen vuotta linnassa ja tunkenut suoneensa kaikkea kissaa pienempää, paluu siviiliin ja tavalliseen arkeen ei ole helppoa. Kritsin asumisohjaajat tukevat asiakkaitaan saamaan elämänsä hallintaan. Lue juttu Kritsin asumisohjaajien työpäivästä.
Oikeusministeriön mukaan laki ei estä vankien lasten lukumäärää, syntymävuotta ja kotikuntaa koskevien tietojen keräämistä rekisteriin. Rikosseuraamuslaitoksen mielestä laki ei anna oikeutta koota tietoja vankien lapsista ilman erityistä syytä. Lapsiasiainneuvottelukunta on tehnyt aloitteen vankien lasten tietojen kokoamisesta yksiin kansiin, jotta lasten tilanteesta pystyttäisiin laatimaan selvitys.
Vanajan vankilassa järjestettiin kesällä romaninaisvangeille ensimmäistä kertaa oma Voiva-ohjelma, joka valmensi ja rohkaisi romaninaisia osallistumaan vankilan kuntoutuksiin ja koulutukseen. Romaninaisvankien syvenevää syrjäytymistä ja uusinrikollisuutta ehkäisevällä Romano Mission hankkeella pyritään myös lisäämään vankiloiden työntekijöiden romanikulttuurin ymmärtämystä.
KRIS-Etelä-Pohjanmaa ry perustettiin syyskuun 5. päivä Seinäjoella. Yhdistyksen perustamista puuhanneen Diana Hakasaaren mukaan tarve KRIS-toiminnalle on ilmeisen suuri Etelä-Pohjanmaalla. Vapautuville vangeille ei ole ollut tarjolla tukihenkilöitä eikä vertaistukea. KRIS-Etelä-Pohjanmaa etsii parhaillaan toimitiloja, jotta vertaistukiryhmät saataisiin käynnistetyksi.
Rikosseuraamuslaitos, Rise, on aloittamassa lapsi- ja perhetyön linjauksen valmistelun syksyn aikana. Jo tämän syksyn aikana Rise ryhtyy perehdyttämään vartijoita ja muuta väkeään lapsi- ja perhetyöhön. Laitos vastasi lapsiasianneuvottelukunnan talvella tekemään aloitteeseen, jossa vaadittiin vankiperheiden lasten oikeuksien huomioimista nykyistä paremmin.
Kesäkuussa käynnistetty pääkaupunkiseudun Yhteistyössä rikoksettomaan elämään -ryhmä,YRE,valitsi yksimielisesti Maija-Riitta Auvisen puheenjohtajakseen. Auvinen työskentelee Risen Etelä-Suomen aluekeskuksen kehityspäällikkönä.
Väkivaltarikosten uusimista harkitaan suitsettavaksi muun muassa vankeusajan jälkeisellä päihteettömyydellä sekä joidenkin psyykelääkkeiden käytön kieltämisellä. Oikeusministeriön työryhmä selvittää mahdollisuuksia vähentää vakavien väkivaltarikosten uusimisriskiä.
Krits, Vankien Omaiset ja Snellu pystyttivät tieto- ja kahvikojun Sörkan pihalle omaisten vierailuaikana. Vastaanotto oli niin hyvä, että vankilavierailuja on päätetty jatkaa.
Krisin kesäpäiville kokoontui yli sata entistä vankia ja heidän läheistään. Kesäisen ja päihteettömän yhdessäolon lisäksi ohjelmassa oli muun muassa Universumin rumin tatuointi -kisa.
Vankien ja heidän läheistensä yhteydenpidosta tehty selvitys osoittaa, että vankeusaika ei tue vankien läheissuhteita riittävästi. Yksi selvityksen selkeimmistä tuloksista on, että vangeilla on hankalaa ylläpitää suhteita lapsiinsa.
Pääkaupunkiseudun YRE-yhteistyöryhmä kokoontui ensimmäistä kertaa Krisin tiloissa Helsingissä kesäkuussa.
Kaikissa Norjan vankiloissa vangit pääsevät käyttämään nettiä. Nettiä hyödynnetään paitsi vangeille järjestettävässä koulutuksessa mutta myös muissa asioissa.
Entisten vankien perustama KRIS-järjestö avasi toimintakeskuksen Helsinkiin.
Anna palautetta
Extranet
Palvelun tarjoaa Kriminaalihuollon tukisäätiö yhteistyössä Rehellistä elämää -verkoston kanssa