Väkivaltarikosten uusijoiden pakkoraitistamista harkitaan

5.9.2011 12.00

Väkivaltarikosten uusimista harkitaan suitsettavaksi muun muassa vankeusajan jälkeisellä päihteettömyydellä sekä joidenkin psyykelääkkeiden käytön kieltämisellä. Oikeusministeriön työryhmä selvittää mahdollisuuksia vähentää vakavien väkivaltarikosten uusimisriskiä.

Noin kolmannes väkivaltarikoksista tuomituista uusii tekonsa. Riski uusimiseen kasvaa huomattavasti, jos rikoksentekijällä on enemmän kuin yksi väkivallanteko kontollaan.

Väkivaltarikollisuuden uusimisen ehkäisykeinoja pohtiva työryhmä harkitsee riskiarvioiden entistä monipuolisempaa käyttöä ja arvioinnin laajentamista uusille rikoksentekijäryhmille. Nykyisin väkivaltarikollisten uusimisriskin arviointi ja mittaaminen vaihtelevat jonkin verran alueittain.  

"Emme tarvitse uusia riskinarviointimenetelmiä, koska niitä meillä on jo olemassa ja ne ovat varsin hyviä. Ne pitäisi vain saada tehokkaampaan käyttöön", työryhmän sihteeri, oikeusministeriön suunnittelija Tuuli Herlin sanoo.

Herlinin mukaan nykyistä kattavampia arviointitietoja voitaisiin hyödyntää jo vankisijoittelussa.

"Arviointien perusteella potentiaalisille uusijoille voidaan myös toteuttaa entistä paremmin suunnattuja kuntoutusohjelmia vankeusaikana. Tärkeää on, että ohjelmiin saadaan valituksi juuri oikeat henkilöt."

Rähinäviina suuri syy uusimiseen

Työryhmässä pohditaan mahdollisuuksia lisätä arviointien perusteella uusimiseen taipuvaisten rikollisten valvontaa koe- ja ehdonalaisen vapauden aikana.

Herlinin mukaan ehdottomasti suurin syy väkivaltarikosten uusimiseen on viina ja henkilön taipumus tulla aggressiiviseksi kännissä. 

"Riskiryhmän pakkoraitistaminen voisi olla varteenotettava ratkaisu. Työryhmän työ on vielä täysin kesken, mutta tällaistakin vaihtoehtoa olemme tutkimassa", hän sanoo.

Teknisesti alkoholin käytön etävalvonta on helposti toteuttavissa. Maailmalla on käytössä etäpuhalluslaitteita, jotka ottavat kuvan puhaltajasta. Laite lähettää mittaustiedon ja kuvan keskusvalvomoon.

Jalkapantaan voi liittää laitteen, joka mittaa pannan kantajan hiestä pienetkin alkoholimäärät. Tosin eduskunta valvontarangaistuslakia säätäessään torjui alkoholimittareiden lisäämisen jalkapantaan.

"Olen ollut itsekin sitä mieltä, että pakkoraitistaminen meillä Suomessa on elämälle vieras ajatus. Mutta toisaalta kun asiaa miettii tarkemmin, niin pitääkö ihmisellä todellakin olla oikeus juoda viina, jos se johtaa rikokseen ja väkivaltaan", Herlin pohtii.

 Sekakäyttäjille lääkerajoituksia?

Työryhmä tutkii, voidaanko valvotun koevapauden ja ehdonalaisen vapauden aikana riskiryhmältä kieltää tiettyjen rauhoittavien lääkkeiden käyttäminen. Pienellä osalla ihmisistä alkoholin ja Diapam-tyyppisten lääkkeiden yhteisvaikutus lisää väkivaltaista käytöstä.

Diapam ja sen sukulaislääkkeet voidaan korvata rauhoittavilla lääkkeillä, jotka eivät  aiheuta aggressiivisuutta alkoholiin yhdistettynä.

"Selvitämme parhaillaan, onko lainsäätäjällä mahdollisuus pakottaa lääkärit määräämään riskiryhmään kuuluville potilailleen näitä vaihtoehtoisia lääkkeitä Diapamien sijaan. Vai voiko mahdollisesti riskiryhmään kuuluvilta kieltää joidenkin lääkkeiden käyttäminen?, Herlin sanoo.

"Tämä on tietysti terveydenhoidon etiikankin kannalta vaikea kysymys", hän jatkaa.

Vaikka työryhmän työ on vielä kesken, varmaa on, että tukitoimien lisääminen ja valvonnan tehostaminen toteutuessaan maksavat.

"Esimerkiksi alkoholikiellon rikkomisen valvonta tuottaisi varmasti melkoisesti lisätyötä. Ollaanko sellaista valmiita maksamaan? Mutta yhteiskunnan turvallisuutta se varmasti lisäsi", Herlin sanoo. 

Työryhmän on määrä saada mietintönsä valmiiksi vappuun mennessä.

Mahdollista on, että mietinnössä ehdotettavat keinot väkivaltarikollisuuden uusimisen estämiseksi edellyttävät aikanaan lainsäädännön muuttamista.

Britanniassa valvotaan vapaitakin

Suomalaisessa järjestelmässä täysin uutta olisi se, että valvontaa jatkettaisiin vielä rangaistuksen jälkeenkin. Mutta esimerkiksi Britanniassa yhteisölleen vaaralliseksi arvioidun rangaistuksensa suorittanutta henkilöä voidaan valvoa tarvittaessa koko tämän loppuelämän ajan.

Terveys- ja sosiaaliviranomaisilla, poliisilla, leikkipuiston tädillä, koulun henkilökunnalla tai kenellä tahansa yhteisön jäsenellä on mahdollista vaihtaa tietoja vaikkapa pedofiliasta istuneen henkilön liikkeistä. Jos merkkejä rikoksen uusimisaikeista ilmenee, tilanteeseen puututaan.

"Tällainen yhteistyö edellyttäisi tietysti isoa lainsäädännön uudistamista ja salassapitosäännösten purkamista. Meillä tuskin näin isoihin muutoksiin oltaisiin valmiita ainakaan tältä istumalta", Herlin sanoo.

     

Rähinäviinan kieltäminen on yksi keino vähentää väkivaltarikollisuutta.

Rähinäviinan kieltäminen on yksi keino vähentää väkivaltarikollisuutta.