Valtaosalla naisvangeista vakava päihdeongelma

Hämeenlinnan vankilassa on aloitettu tänä vuonna naisten pidempien päihdeohjelmien toteutus parin vuoden tauon jälkeen.

Teemaosastosta vastaava Satu Sillanpää-Simola esittelee valoisaa osastoa, jossa luksuksena on pesukone ja oma piha. Osastolla on paikkoja kuudelle vangille. Kaikki osastolla olevat osallistuvat neljän kuukauden päihdeohjelmaan. 

"Syksyn kurssille tuli melko hyvin hakemuksia. Mutta toki toivoisi, että useampikin ajattelisi tulevaisuuttaan ja haluaisi päästä irti päihteistä", Sillanmäki-Simola sanoo.

Ohjelmaan osallistuminen edellyttää paitsi päihteettömyyttä myös sitä, että se suoritetaan loppuun. Moni vanki haaveilee pääsystä avolaitokseen eikä sen takia uskalla sitoutua ohjelmaan neljänkään kuukauden ajaksi.

Päihdeosastolla on haistattelu kielletty

Sillanmäki-Simolan mukaan päihteetönosasto ja sen toiminta voi osaltaan houkutella vankeja hakeutumaan osastolle, mutta samaan aikaan sitoutuminen osaston toimintaan voi arveluttaa.

"Täällä on vähän vapaammat oltavat kuin muilla osastoilla. Mutta täällä myös odotetaan vankilan yleisten sääntöjen lisäksi osaston omien sääntöjen noudattamista."

"Osaston ilmapiirin on oltava sellainen, että se tukee päihteettömyyttä", Sillanpää-Simola sanoo. 

Osastolla ei esimerkiksi ei saa haistatella eikä kulkea yöpuvussa koko päivää. Sänky on pedattava joka aamu, selli ja oma ulkoasu on pidettävä siisteinä. Ryhmäistuntoihin on tultava ajoissa ja virtsanäytteet on annettava mukisematta. 

Sillanmäki-Simolan mukaan asuminen pienellä osastolla, jossa ollaan 24 tuntia vuorokaudessa yhdessä, on toisinaan haasteellista.

"Ei yhdestä kirosanasta joudu osastolta pois, mutta edellytämme asiallista käytöstä. Totta kai paineita saa päästää ulos, mutta yritämme saada vangit tekemään sen keskustellen eikä riidellen", Sillanmäki-Simola sanoo.

Elämäntarinoiden kertominen raskasta

Päihdeohjelman runkona on Laukaan vankilassa kehitetty Matkalla muutokseen -ohjelma. Ohjelmassa käydään yhdessä läpi muun muassa kunkin ryhmäläisen elämän- ja päihteidenkäytön historia. 

"Naisille oman elämäntarinan esitteleminen muille on raskasta. Mutta moni nainen sanoo, että raastavuudesta huolimatta muistojen käsitteleminen tuntuu jälkikäteen helpottavalta."

"Elämäntarinat herättävät naisryhmissä aina paljon keskustelua, kun taas miehet eivät tässä kohdin juurikaan kommentoi toistensa menneisyyden tapahtumiin."

Osastolla käy vierailevia ryhmänohjaajia lähes viikoittain, esimerkiksi seurakunnasta tai muista järjestöistä.

Neljän kuukauden aikana opetellaan arjenhallintaa ruuanlaitosta pyykkihuoltoon. Naiset saavat suunnitella ja toteuttaa erilaisia toiminnallisia ryhmiä, joissa vaikkapa jumpataan, askarrellaan tai leivotaan.

Sillanmäki-Simola uskoo, että neljän kuukauden ohjelmasta voi tarttua mukaan jotain hyödyllistä tai herätä uusia ajatuksia elämänmuutoksesta, vaikka osastolle hakeutumiseen olisikin ollut alun perin jokin muu motiivi kuin päihteistä eroon pääseminen.

Naisvankien päihdeongelmat vielä pahempia kuin miehillä

Terveystutkimuksen mukaan noin 90 prosentilla naisvangeista on tai on ollut jossain vaiheessa elämäänsä jokin päihdehäiriö.

Hämeenlinnan vankilan päihdekuntoutuksen suunnitelusta vastaavan erityisohjaaja Sanna Korpelan arvion mukaan miesvangeissa voi olla myös sellaisia, joilla päihteet eivät välttämättä ole suoraan yhteydessä rikoksiin.

Mutta naiset, jotka joutuvat vankilaan ovat useimmiten miehiäkin huonokuntoisempia. Moni kärsii vakavista päihde-ja mielenterveysongelmista.

Korpela ja Sillanmäki-Simola arvioivat enemmistön naisvangeista olevan huumeiden- ja sekakäyttäjiä. Pääpäihteenään alkoholia käyttäviä naisia on jonkin verran, pääosin iäkkäämpiä naisia.

Tilastoja asiasta ei ole, mutta Sillanmäki-Simolan ja Korpelan havaintojen mukaan kasvava ryhmä vankiloissa on parikymppiset Subutexia käyttävät nuoret naiset.

Kaikkien ohjelmien vaikuttavuutta ei ole tutkittu

Sillanmäki-Simolan ja Korpelan mukaan erityisesti rangaistusajan suunnitelman tultua pakolliseksi päihdekuntoutuksen tarpeellisuutta vankiloissa ei enää kyseenalaisteta.

"Nykyisin päihdekuntoutukseen suhtaudutaan paljon myönteisemmin ja työhön on tullut mukaan moniammatillisuutta. Yhteistyötä tehdään niin vankilan sisällä kuin sen ulkopuolellakin", Korpela sanoo.

Päihdekuntoutuksen kehittämistä estävät paitsi resurssit, myös tiedon puute. Esimerkiksi Matkalla muutokseen -ohjelmaa ja sen vaikuttavuutta ei ole Korpelan ja Sillanmäki-Simolan tiedon mukaan tutkittu.

"Mielestäni pitäisi alkaa tutkia enemmän mikä toimii ja mikä ei. Yhtäkään ohjelmaa ei tulisi mielestäni toteuttaa vain esimerkiksi tulostavoitteiden täyttymisen vuoksi. On erittäin perusteltua tietää onko käytettävistä ohjelmista todella hyötyä vangille vai ei", Korpela sanoo.

Nk. akkreditoituja ohjelmia ohjataan käsikirjan mukaan. Ohjaajaksi pääsee rikosseuraamusalan työntekijä, joka on suorittanut kyseisen ohjelman ohjaajakurssin.  

"Ymmärrän, että akkreditoiduilla strukturoidulla ohjelmilla tähdätään tuloksellisuuteen niin, että ohjaajia kursseille voidaan kouluttaa runsaasti. Mielestäni olisi tärkeää, että ohjelmia ohjaavilla ihmisillä olisi kuitenkin kuntoutustyöhön soveltuva peruskoulutus taustalla ottaen huomioon kohderyhmän, jonka kanssa tässä työskennellään", Korpela sanoo.

Enemmän tilaa ja työkaluja

Sekä Korpela että Sillanmäki-Simola toivoisivat enemmän tilaa ja työkaluja soveltamiselle sekä monipuolisempaa ohjelmatarjontaa.

Ja vaikka vankilassa käydystä ohjelmasta olisikin apua, niin harva selviää ilman tukea ja kuntoutusta vapauduttuaan.

"Vertauskuvallisesti puhutaan kylmäketjusta. Pitäisi huolehtia siitä, että vankilan sisällä sekä vapauduttuaan vanki pääsee mahdollisimman suorinta reittiä kuntoutukseen omalla asuinalueellaan. Kylmäketju ei saa katketa, mutta valitettavan usein näin pääsee käymään" Korpela sanoo.