Apuvälinekeskus lukivaikeuksisille aloitti toimintansa Helsingissä

14.12.2011 12.00

Suomen ensimmäinen lukivaikeuksisille suunnattu apuvälinekeskus avattiin 13.12. Keskuksessa on laaja valikoima erilaisia apuvälineitä muun muassa hitaille lukijoille ja kirjoittajille sekä henkilöille, joilla on vaikeata oppia matematiikkaa tai vieraita kieliä. Helsingin Kaisaniemessä toimivaa keskusta pyörittävät Valtakunnallinen lukijärjestö ja Erilaisten oppijoiden liitto.

Uudessa keskuksessa on laaja valikoima lukivaikeuksisen oppimista, työelämää ja toimintaa helpottavia apuvälineitä. Välineitä on hitaalle lukijalle ja kirjoittajalle, tekstin tuottamisen työläyteen, pulmiin oikeinkirjoituksessa, vieraissa kielissä, matematiikkassa ja pitkissä numerosarjoissa, vaikeuksiin pysyä oikealla rivillä luettaessa sekä erilaisiin motoriikan ja keskittymisen pulmiin.

"Kaikki lukivaikeuksiset evät välttämättä tarvitse apuvälineitä. Moni kuitenkin hyötyy niistä ja osalle ne ovat aivan välttämättömiä, samoin kuin silmälasit likinäköiselle", Erilaisten oppijoiden liiton puheenjohtaja Airi Valkama sanoo.

"Esimerkiksi hidas kirjoittaja voi tehdä muistiinpanonsa nauhurin tai kameran avulla ja hidas lukija lukea äänimuodossa. Matematiikkaa voidaan havainnollistaa apuvälineillä ja pitkistä ja hankalista laskuviitteistä selviää viivakoodilaitteen avulla", hän jatkaa.

Valkaman mukaan Suomessa lukivaikeuksisen apuvälineitä tunnetaan ja käytetään hyvin vähän. Ne ovat kuitenkin tärkeä osa esteettömyyttä ja yhdenvertaisuutta,  muistuttaa Airi Valkama, Erilaisten oppijoiden liiton puheenjohtaja.

Keskuksessa ei myydä välineitä, vaan niitä voi tulla kokeilemaan ohjatusti ajanvarauksella. Keskuksen varusteluun on osallistunut Helsingin kaupunginkirjasto sekä joukko maamme johtavia apuvälinetahoja: lukemisesteisten kirjasto Celia, Comp-Aid, Evifin, Näköpiste Polar Print, Tevella ja TS-Audio.

Nyt avattu vain lukivaikeuksisen apuvälineisiin keskittyvä valtakunnallinen keskus on ainoa lajissaan maassamme.  

Apuvälinekeskuksen osoite on Vilhonkatu 4, Helsinki. Ajanvaraukset 045-256 1916

http://www.erilaistenoppijoidenliitto.fi