

Puheenvuoroja kriminaalipolitiikan ja hyvinvointivaltion kiinnostavassa välimaastossa.
Vapaudutaanko laitoksista riittävästi päihteettömyyttä ja rikoksettomuutta tukevaan asuinympäristöön?
Alakouluikäinen Pekka on ahdistunut. Isä on viety kotoa lapsen nähden poliisivoimin vankilaan. Pojan koululuokan oppilaat sekä iltapäiväkerhon lapset ovat ahdistuneita Pekan ahdistuksesta, kerhon ohjaaja kertoo äidille.
Näiden kuuden vuoden aikana, kun olen tehnyt vapaaehtoistyötä vankien omaisten parissa lähes täysipäiväisesti vankien omaisten parissa, niin enemmän ja enemmän läheistyö kristallisoituu kahteen sanaan : läsnäolo ja lähimmäinen.
Aukeaako ovi koevapauteen vai muodostuuko asunnon saamisesta koevapauden toteutumiselle merkittävä este tulevaisuudessa? Blogin kirjoittajana pohdin tarkkailevan karhun pihareviirin lähettyvillä näkyvää ja suljettuna olevan oven merkitystä laajemminkin.
"Hyvät vankien omaiset!
Yrittäkää jaksaa olla sen oman vankilassa olevan läheisenne tukena! Sillä niin kauan kuin on elämää on toivoa. Oma toivoni on mennyt.Veljeni on nyt "vapaa" kaikesta. Kun hän viimeksi soitti, hän oli niin onnellinen, kun oli vihdoin päässyt vankilasta siviiliin. Suruviesti saapui eilen.
Tunnettua on se, että vankilassa istuvat miltei maan köyhimmät, joskaan ei aina ihan maan hiljaisimmat. Vastaavasti sieltä tulee ulos, jos nyt ei aina sen köyhempiä, niin ei myöskään juuri sen vauraampia yhteiskuntaan takaisin pyrkiviä.
Oppimisvaikeuksista vapaaksi -hankkeessa selvitettiin alle 30-vuotiaiden rikoksia tehneiden oppimisvaikeuksia. Noin 80 prosentilla oli tarkkaavuusvaikeuden piirteitä ja noin 70 prosentilla oli vaikeuksia lukemisessa ja kirjoittamisessa.
Asunto on keskeinen tekijä ihmisarvoisen elämän mahdollistajana. Rangaistuksesta vapautuvien kohdalla se on keskeinen tekijä myös kuntoutumisessa ja uusintarikollisuuden ehkäisyssä.
Seitsemän vuotias Max oli kaverinsa Mikaelin luona leikkimässä. Leikkikaluna heillä oli laserosoitin, jolla he osoittelivat avoimesta ikkunasta kerrostalon sisäpihalla liikkuvia. Joku soitti poliisit, jotka pian seisoivat kaverin eteisessä vanhempia kuulustellen. Pojat olivat juosseet olohuoneen sohvan taakse piiloon. Turvapaikka ei kuitenkaan ollut täydellinen, Mikaelin vanhemmat huutelivat poikia esille. "Ei mennä!", sanoi Mikael.
Me kaikki koemme,ainakin jossakin elämämme vaiheessa,syyllisyyttä. Kuka enemmän ja kuka vähemmän. On eräs ihmisryhmä,joka kokee kantavansa hyvinkin raskasta syyllisyyden taakkaa:vankien omaiset.
Taakan kantamisessa tarvitaan tällöin apuvoimia.Yksi tälläinen tukipilari on vankien omaisten oma vertaistukiryhmä.
Ensimmäinen tuomioni oli 90-luvun puolivälissä. Silloin ei oltu edes kuultu rangaistusajan suunnitelmista, tai sen ihmeemmin vangin kuntouttamisestakaan. Vanki meni vankilaan, kärsi tuomionsa, ja passitettiin siviiliin ilman kummempia suunnitelmia. Ja se toimi hyvin, kun ei paremmasta tiennyt.
Blogataanko joidenkin asunnottomuudesta ja sen oheisseurauksista nyt mahdollisesti joillekkin tahoille "massia"? Heidän kustannuksellaan joilla on traumaattinen tai haavoittuneisuutta aiheuttanut menneisyys? Onko pitkäaikaisasunnottomuusohjelma kaikilta osiltaan eettisesti ja moraalisesti kestävä? Toteutuuko yksilön etu niin terveydenhuollon kuin päihdehoidon suhteen siten, että kaikki myönteiseen kuntoutumiseen mahdollisuudet tarjoavat toimijat olisi hyödynnetty?
Palapelin palaset ovat sekaisin aloittaessa kokoamisen, elämässä on sama.
Syntyessä et tiedä mitä elämällä teet, etsit palasia ympäriltäsi.
Löydät palan tuolta ja toisen sieltä. Jos et löydä puuttuvia palasia, ei saa elämää kasattua kokoon.
Osallistuin kriminologien seminaariin toukokuussa, jossa oli paikalla pohjoismaisia tutkijoita ja toimijoita monelta saralta. Yhteistä kaikille tuntui olevan huoli tutkimustulosten ja hyvien käytäntöjen siirtymisestä päätösten tasolle. Tämä laittoi ajattelemaan; mikä on tekemisen, tutkimisen ja päätöksenteon suhde Suomessa?
Miksi vain vangit ja yhdyskuntaseuraamusasiakkaat ovat seuraamusjärjestelmän ja vapautuvien jälkihuollon keskiössä? Kun tavoitteina ovat uusintarikollisuuden ehkäisy ja rangaistusseuraamuksista vapautuvan sijoittuminen vastuulliseksi toimijaksi yhteiskuntaan ja rehelliseen elämään, eikö se kosketa myös tuomitun lähiyhteisöjä?
Mulla on tähän asti koko elämäni ajan ollut oma käsitys vertaistuesta ja sitä tarvitsevista;
se on heikoille joilla ei ole rankaa elää omaa elämäänsä ilman apua ja lässyn lässyn juttua kaikki, sen ympärillä olevat ihmiset niin ryhmät kuin vapaaehtoiset jne.
Mut nyt pikku hiljaa täytyy muuttaa ajatusta tuosta asiasta.