Arkisto

15 kirjoitusta

Kirjoitukset vuodelta 2015

Hyvästä elämästä

Maanantaina 21. joulukuuta 2015 | Miika Pettersson

Meikäkonnalla tuli marraskuun lopussa täyteen kymmenen vuotta rikoksetonta elämää.

Kymmenen vuotta ilman uusia juttuja, satunnaisia suunnistuskisoja kissalan poikien kanssa, vangitsemisoikeudenkäyntejä, kattoulkoiluja, sähkösellin jonotusta tai jouluja vankilassa.

Vuosikymmen vailla tonnikalaa ja nuudeleita, tyssilappuja, pihapuntteja, perhetapaamisia, puhelinkortteja tai paskapaljuja.

Entisen säätämisen ja sivupeiliin vilkuilun on syrjäyttänyt palkkatyö ja lasten sählytreenit. Sörkan ulkoilupiha on vaihtunut ringette-seuran pukukoppiin.

Yksi kommentti Lue koko kirjoitus

Vankila kuin hotelli?

Torstaina 10. joulukuuta 2015 | Erja Toivo

Monesti kuulee verrattavan vankilaa hotelliin. Mietin, mistä hotellista et pääse halutessasi poistumaan, tai missä hotellissa vartija seuraa jatkuvasti liikkeitäsi.

Hotellivertaus on vähintäänkin ontuva eikä perustu tosiasioihin. Tällainen vertailu tuo esiin vankeihin kohdistuvat tuomitsevat asenteet.

Asenteilla ei edistetä uusintarikollisuuden laskua ja ihmisten hyvinvoinnin kasvua. Tarvitaan realistista uskoa ihmisten muuttumisen mahdollisuuksiin sekä todellisia toisin toimimisen vaihtoehtoja vankilan muurien sisäpuolelle ja eritoten ulkopuolelle.

Yksi kommentti Lue koko kirjoitus

Onko "gangstaräppi" tuomittavaa taidetta?

Torstaina 3. joulukuuta 2015 | Janne Raninen

Täällä Suomessakin olen törmännyt samaan keskusteluun, joka velloi Ruotsissa vuosikymmenen sitten, kun "Kartellen" perustettiin. Keskustelu gangstarapista.

Samaa keskustelua olen aikoinaan seurannut, kun NWA, 50 cent, The Game, li'l Kim, Queen Latifah ja muita artisteja julkaisi materiaalia Jenkeissä. Järkyttävää ja tuomittavaa, jotkut huusivat kovaan ääneen.

Kirjoitin hiljattain aiheesta Mercedes Bentsolle ja aion tässäkin kirjoituksessani lainata muutaman lauseen siitä.

Jotkut kutsuvat lajia gangstaräpiksi, toiset todellisuusräpiksi. Lajilla on monta eri nimeä. Yhteinen tekijä on kuitenkin, että siinä nostetaan esille asioita, joista monet eivät suostu puhumaan ääneen.

Yksi kommentti Lue koko kirjoitus

Aarniota ajatellessa

Perjantaina 27. marraskuuta 2015 | Anastasia Lapintie

YLE uutisoi Jari Aarnion vapautumista tutkintavankeudesta 26.11. liikuttavasti. Helpottunut Aarnio kertoi kahden vuoden yksinäisyydestä vankilassa pelkkä televisio seuranaan, kuinka hän oli ensimmäisenä iltana vapaalla tehnyt "ihan tavallisia asioita" ja nukkuneensa "ihan ok".

Aarnio oli vankeusaikanaan ollut vain kahden muun vangin kanssa tekemisissä. Hän kuvasi kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa tärkeäksi ja eristysjaksoa henkisesi erittäin kovaksi.

Jutun lopussa todettiin, että tuomista valittanut Aarnio on "syytön, ennen kuin oikeudesta tulee lainvoimainen päätös".

Aloin visioida tilannetta, jossa rikosuutiset kirjoitettaisiin näin silloinkin, kun syytettynä ei ole poliisi. Tai jos rikoksesta epäillyn omaisia kohdeltaisiin julkisuudessa yhtä ymmärtäväisesti.

Yksi kommentti Lue koko kirjoitus

Brygganista Bufffiksi ja muita uutisia

Torstaina 19. marraskuuta 2015 | Pia Bergström

Paljon on ehtinyt tapahtua viime blogikirjoitukseni jälkeen. Suurin uutinen on varmasti Bryggan-järjestön nimenmuutos Brygganista Bufffiksi.

Miksi tarvittiin nimenmuutos? Ajatuksena oli, että nimi peilaisi enemmän järjestön sisältöä ja että nimessä mainitaan vanhempien lisäksi myös muut perheenjäsenet.

Bufff on lyhennys nimestä Barn och ungdom med Förälder eller Familjemedlem i Fängelse (Lapset ja nuoret joiden vanhempi tai perheenjäsen vankilassa).

Yksi kommentti Lue koko kirjoitus

Vierailu vankilan yhteisössä

Torstaina 15. lokakuuta 2015 | Janika Lindström

Harva Helsingin vankilan ohitse kulkeva ihminen aavistaa, minkälainen yhteisö punaisten tiilimuurien sisällä on. Kiven sisällä oleva yhteisö sijaitsee Helsingin vankilan läntisen selliosaston ylimmässä kerroksessa. Sörkka-yhteisö on 7-paikkainen yhteisökuntoutukseen pohjautuva päihdekuntoutusosasto.

Aurinko valaisee osaston kattoikkunan kautta suuria viherkasveja ja akvaariota. Osastolla toteutuvissa ihmisten kohtaamisissa ovat läsnä vahvasti luottamus ja yhteisöllisyys.

Ei kommentteja Lue koko kirjoitus

Väkivaltatyötä Oulussa

Maanantaina 21. syyskuuta 2015 | Kati Kaarlejärvi

Onko elämää kehäkolmosen ulkopuolella? Sitä mietin seitsemän vuotta sitten, kun olin muuttamassa Ouluun, tuohon pohjoisen pääkaupunkiin. Näiden vaiherikkaiden vuosien jälkeen voin todeta, että onpa hyvinkin.

Oulu on monipuolinen noin 200 000 tuhannen asukkaan kaunis kaupunki, meren äärellä. Täällä on hyvä pienen ihmisen elää.

Upeudestaan huolimatta myös Oulussa on sosiaalisia ongelmia. Vastikään uutisoitiin, että Oulussa mitataan suuret ekstaasipitoisuudet jätevedestä.

Ei kommentteja Lue koko kirjoitus

Kokemukset esille kirjoittamalla

Torstaina 10. syyskuuta 2015 | Janika Lindström

Ammattikorkeakoulujen toiminnassa työelämäläheisyys on tärkeässä asemassa.

Tavoitetta edistetään herättämällä yhteiskunnallista keskustelua ja nostamalla esiin asiantuntijoiden asemaa ja roolia yhteiskunnan eri alueilla muun muassa julkaisujen avulla.

Olen saanut olla kahdessa julkaisussa mukana kirjoittajana ja toimittajana yhdessä Kimmo Kumlanderin kanssa. Kimmo valittiin hiljattain tamperelaisen Silta-Valmennuksen  uudeksi toiminnanjohtajaksi lokakuusta alkaen.

Ei kommentteja Lue koko kirjoitus

Voikukkalasten vuosi

Torstaina 27. elokuuta 2015 | Janne Raninen

Vuosi sitten perustettiin Voikukkalapset ry. Uskoin vuosi sitten tähän asiaan ja uskon edelleenkin.

Olen asialle omistautuneiden henkilöiden kanssa päässyt kokemaan, kuinka hyvin meidät on otettu vastaan. Ollaan päästy yhteistyöhön hyvien yhteistyökumppaneiden kanssa ja päästy esittäytymään opetus- ja kulttuuriministeriöön.

En olisi heti ensimmäisenä uskonut, muutama vuosi sitten, että meihin suhtaudutaan näinkin ennakkoluulottomasti.

Ei kommentteja Lue koko kirjoitus

Onko kuntouttavalle kriminaalipolitiikalle enää mahdollisuuksia julkisissa palveluissa?

Tiistaina 28. huhtikuuta 2015 | Jukka Mäki

Kriminaalihuollon tukisäätiön aloittaessa toimintansa vuonna 2001 tulevaisuuden näkymänä olivat katkeamattomat kuntoutusjatkumot vankiloista kuntien ja järjestöjen palveluihin.

Laitoksissa toteutettiin yhdessä järjestöjen kanssa kuntoutusohjelmia, joille oli selkeitä jatkoja vapaudessa. Säätiön asumispalveluihin tulijat olivat jo rangaistusaikana voineet sitoutua ja osallistua kuntoutukseen.

Nyt näkymät ovat tylyt: kuntoutustoiminta vankiloissa on rapautunut marginaali-ilmiöksi, rikosseuraamustyöntekijöiden mahdollisuudet yhteistyöhön ja jatkumoiden ylläpitoon ovat dramaattisesti vähentyneet. Asumispalveluihin ohjautuu vapautuvia ilman siviiliin ja itsenäiseen asumiseen valmennusta.

Yksi kommentti Lue koko kirjoitus

Tunnista kykysi

Tiistaina 21. huhtikuuta 2015 | Janne Raninen

Olemme yhdistyksemme Voikukkalapset ry:n kanssa, yhteistyössä Aseman Lapset ry:n kanssa toteuttaneet Tunnista kykysi -hankkeen.

Se on työpajatyyppinen hanke, joka toteutetaan 10 kertaa. Nuoret pääsevat hankkeessa tutustumaan rap-musiikin maailmaan.

Hankkeen lopussa nuoret pääsevät halutessaan levyttämään ja julkaisemaan teoksensa. Hankkeesta on takana seitsemän kertaa ja jaljellä on enää yksi kerta ennen nauhoituksia.

Ei kommentteja Lue koko kirjoitus

Rikosseuraamusalueiden eroavaisuudet

Keskiviikkona 25. maaliskuuta 2015 | Janne Raninen

Olen muutama kuukausi sitten siirtynyt rikosseuraamusalueelta toiseen. Olen edelleen suljetussa vankilassa. Itse asiassa tämä Sukevan vankila on tämän rikosseuraamusalueen suljetuin vankila.

Ei tämäkään vankila mikään unelma ole kuntoutustoimenpiteitä ajatellen. Suljetuksi vankilaksi täällä kuitenkin asiat toimivat yllättävän hyvin.

Yksi kommentti Lue koko kirjoitus

Pieni tarina Valtterista

Torstaina 5. maaliskuuta 2015 | Juha Heinonen

Osastolla puhuttiin Valtterista. Pitkin vankilan osastoja kiiri kuiskutus matkaselliin saapuneesta miljoonamiehestä ja huhuttiin, että tulija oli yksi niistä harvoista ylhäisistä vanhan liiton legendoista, joita tarina vielä tuntee.

Huhun luonne on sen pyrkimys elää itsensä todeksi.

Sanastaan kuullut vanhan liiton miehet ovat puheissaan jämptejä kuin lauseet. Sana on pyhä sinetti, jonka murtamalla avaa ovet jättiläisen kaivoon, tien Helvetin yhdeksänteen piiriin lähimmäksi Saatanaa.

Ei kommentteja Lue koko kirjoitus

Toivoton tapaus?

Keskiviikkona 18. helmikuuta 2015 | Erja Toivo

Millainen on ehdotonta vankeusrangaistustaan suorittava henkilö? Vastaus riippuu vastaajasta ja ajankohdasta. Havainnot voivat olla hyvinkin erilaisia, eri näkökulmista ja eri olosuhteissa sama kohde näyttää erilaiselta.

Entä miten vanki itse määrittelee itsensä ja identiteettinsä?

Niukkenevien resurssien ja kustannustehokkuuden ajassa mietitään yhtä tarkemmin ja tarkemmin, mihin resurssit käytetään ja mitä niillä saadaan aikaan. Vaikuttavuutta pohdittaessa eri palvelumuodoissa priorisoidaan kohteita: ketä kannattaa auttaa ja ketä ei.

Ei kommentteja Lue koko kirjoitus

Sava-hankkeen viimeinen vuosi on käynnistynyt

Keskiviikkona 21. tammikuuta 2015 | Saattaen vapauteen

Vuosi on edennyt jo talveen asti, ja tähänastiseen Saattaen vapauteen -projektin kaareen on mahtunut paljon erilaisia vaiheita niin asiakkailla kuin meillä työntekijöilläkin.

Koevapauksien onnistumisia, muutamia keskeytymisiä, uusia kokemuksia, työaikakokeilua, iltatyön saamista Kritsin jatkamaksi toiminnaksi, uusia kollegoja, uusia asiakkaita, yhteistyösuhteiden luomista, Savan kehittämispäivät, Savan ensimmäinen työharjoittelija, toimistotilojen vaihdoksia ja verkostokokouksia.

Osa asiakkaistamme on edennyt asumispolussa jo Y-säätiön välivuokra-asuntoihin, osa päässyt Kritsin omiin tukiasuntoihin ja yksi saanut asunnon muualta. Uusia asiakkaita on tullut syksyn ja talven aikana lisää.

Ei kommentteja Lue koko kirjoitus