Arkisto

2 kirjoitusta

Kirjoitukset ajalta: huhtikuu 2015

Onko kuntouttavalle kriminaalipolitiikalle enää mahdollisuuksia julkisissa palveluissa?

Tiistaina 28. huhtikuuta 2015 | Jukka Mäki

Kriminaalihuollon tukisäätiön aloittaessa toimintansa vuonna 2001 tulevaisuuden näkymänä olivat katkeamattomat kuntoutusjatkumot vankiloista kuntien ja järjestöjen palveluihin.

Laitoksissa toteutettiin yhdessä järjestöjen kanssa kuntoutusohjelmia, joille oli selkeitä jatkoja vapaudessa. Säätiön asumispalveluihin tulijat olivat jo rangaistusaikana voineet sitoutua ja osallistua kuntoutukseen.

Nyt näkymät ovat tylyt: kuntoutustoiminta vankiloissa on rapautunut marginaali-ilmiöksi, rikosseuraamustyöntekijöiden mahdollisuudet yhteistyöhön ja jatkumoiden ylläpitoon ovat dramaattisesti vähentyneet. Asumispalveluihin ohjautuu vapautuvia ilman siviiliin ja itsenäiseen asumiseen valmennusta.

Yksi kommentti Lue koko kirjoitus

Tunnista kykysi

Tiistaina 21. huhtikuuta 2015 | Janne Raninen

Olemme yhdistyksemme Voikukkalapset ry:n kanssa, yhteistyössä Aseman Lapset ry:n kanssa toteuttaneet Tunnista kykysi -hankkeen.

Se on työpajatyyppinen hanke, joka toteutetaan 10 kertaa. Nuoret pääsevat hankkeessa tutustumaan rap-musiikin maailmaan.

Hankkeen lopussa nuoret pääsevät halutessaan levyttämään ja julkaisemaan teoksensa. Hankkeesta on takana seitsemän kertaa ja jaljellä on enää yksi kerta ennen nauhoituksia.

Ei kommentteja Lue koko kirjoitus