Rispektiä

24.2.2016 15.58 | Erja Toivo

Rispektiä, kunnioitusta ja arvostusta, kaipaa jokainen ihminen; tulla nähdyksi, kuulluksi, ymmärretyksi, hyväksytyksi.  

"Kohtaa minut ihmisenä, kaltaisenasi, erilaisena, kuitenkin samanveroisena. Omanlaisenani yksilönä, osana yhteisöä."

Tämä toive pätee kaikkiin ihmissuhteisiin, kaikkiin kohtaamisiin elämänkulun varrella. Toive on ensiarvoinen, kun mietitään vankeusrangaistustaan suorittavia ihmisiä.

Valta on viranomaisilla, vangilla ei liiemmin valtaa ole, varsinkaan suljetuissa laitoksissa.


Vankilassa vaikutusvallan puute turhauttaa, vapauden puute turhauttaa. Rakkauden ja ilon puute turhauttaa.

Vankien usein ronskinpuoleinen huumori paikkaa näitä vajeita. Toisista vangeista löytyy yhteisö, jos jostain, muuta ei ole eristyksissä tarjolla. Näissä olosuhteissa kohtaamisilla on aivan erityinen merkitys.

"Olenko pelkkä kasvoton ja sieluton vankinumero? Onko elämälläni mitään merkitystä?"

Niin metsä vastaa...

Ensimmäisellä sijalla vankien uusintarikollisuuteen vaikuttamisessa on vankien saama kohtelu. Arvostava kohtelu lisää luottamusta ja myönteisyyttä.

Ylemmyydentuntoinen ja jopa halveksiva kohtelu lisää epäluottamusta ja kielteisyyttä. Epäluottamus ja kielteisyys vievät ihmistä kauemmaksi yhteiskunnan yleisistä normeista ja niiden noudattamisesta.

Tästä näkökulmasta ei mitenkään ole perusteltavissa, että vankiloissa vangeilla pitäisi olla mahdollisimman karut sellit ja muut elinolosuhteet.

Hyvin toimiva fyysinen ympäristö mahdollistaa ihmisten perustarpeiden tyydyttymisen riittävällä tasolla. Tällöin tilaa jää muillekin tarpeille ja syntyy tilaa toiveikkuudelle ja muutokselle.

"Millään ei ole mitään väliä. Kukaan ei välitä minun elämästäni. Miksi minun pitäisi välittää?"

Kun millään ei ole mitään väliä, ei tarvitse eikä kannata miettiä omien valintojen seurauksia. Helpointa on palata vankeuden jälkeen tekemään niitä asioita, jotka jo osaa.

Tavallinen elämä, edessä olevat haasteet ja vaikeudet, tylsyyden sietäminen, vastoinkäymisten sietäminen, ei houkuta.

"Minkä takia taviselämä houkuttelisi? Mitä annettavaa sillä elämällä olisi rikolliselle? Taviselämä tuntuu jotenkin kaukaiselta ja vieraalta."

Elämäntavan muutos rikollisesta tavalliseksi saa aina alkunsa jostain. Toisinaan ihmisen elämä kriisiytyy niin vahvasti, menetysten myötä, että muutosvalmius herää.

Ratkaisevaa prosessissa on kohtaaminen.

"Jos minä muuttaisin elämääni, miten se tapahtuisi, kuka minua tukisi ja auttaisi? Hylkäisivätkö kaverit minut? Mistä saisin uusia kavereita?"

Yksin on vaikeaa, lähestulkoon mahdotonta selviytyä. Ihmiset tarvitsevat toisiaan, vertaistukea ja toisinaan myös ammatillista tukea.

"Elämä voi muuttua, mutta koska se muuttuu? Vankilassa? Sivilissä?"

Elämä on vaiheessa kaikilla koko ajan, muutoksessa, ja toivoa on aina. Vankilarutiineissa tämä ajatus saattaa hämärtyä.

Ihmisten kohtaamistilanteissa voidaan arvostavalla toiminnalla luoda toivoa ja edistää muutoksia uuteen suuntaan. Elämä on tässä ja nyt.

Menneet valinnat eivät ole muutettavissa. Tulevaisuutta muovaavat valinnat tehdään nyt. Jokainen hetki voi olla muutoksen hetki. 

Tänään toivottavasti jokainen pohtii kohtaamisiaan elämässään ja sitä, mitä itse voisi tehdä sen eteen, että jokainen ihminen, myös jokainen vanki, voisi kokea saavansa rispektiä.

Kirjoitus on ilmestynyt myös KRIS-Tampere ry:n lehdessä 3/2015

 

Ei kommentteja "Rispektiä"

Kommentoi "Rispektiä"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.