Pienen tytön tuikkivat silmät

26.2.2016 12.14 | Tarja Sassi

Olin valmistellut puoli vuotta lapsen ja isän tapaamista. Isä pohti, kertoako lapselle vankilassa olostaan, asia tuntui haasteelliselta.

Isä suoritti rangaistusta laitoksessa, josta ei niin vain lomille päästä. Tein yhteistyötä vankilan kanssa ja isä sai kuin saikin poistumisluvan vartijoiden saattamana.

Isä ja tytär eivät olleet tavanneet kahteen vuoteen. Ikävä molemmilla oli kova.

Tyttärelle ei ollut haluttu kertoa totuutta isän poissaolosta, koska pelättiin koulukiusaamista ja ehkäpä isä pelkäsi sitäkin, että tykkäisikö tytär hänestä enää totuuden kuultuaan.


Sisään huoneeseen astui arka pieni tyttö, joka kapsahti isän syliin heti hänet nähtyään.

Sain olla läsnä, kun isä kertoi missä hän oikeasti on. Hetki oli huikaiseva kokemus työurallani.

Mikä taidokkuus isällä olikaan viedä asiaa eteenpäin. Ensin he halasivat ja itkivät. Ikävän tunne purkautui ja sille annettiin aikaa. Eivät puhuneet mitään, olivat vain sylikkäin.

Sitten isä aloitti. Hän kertoi, mitä on tapahtunut, missä hän nyt on ja miksi hän joutui vankilaan.

Pyysi anteeksi tyttäreltä tekoaan, joka erotti heidät vuosiksi ja sitä, että oli pyytänyt kanssaihmisiä valehtelemaan olinpaikkansa. Kertoi, että halusi sanoa asian kasvokkain. Otti vastuun teostaan.

Kertoi tyttärelleen, millaista vankilassa on. Missä hän nukkuu ja mitä hän siellä päivisin tekee. Kertoi, että ei isillä ole mitään hätää. Osasi lohduttaa.

Saatoin melkein kuulla painolastin tyttären sydämeltä putoavan, kun hän kuuli totuuden.

Sen jälkeen tuli nauru ja helpotus, niin tyttärelle kuin isällekin. Tytär antoi isälleen ystävänpäiväsuklaan, jonka oli matkalta ostanut. Isä arveli, että hän ei voi sitä mukanaan vankilaan viedä. He päättivät avata sen ja syödä sen yhdessä.

Siinä he istuivat sohvalla vierekkäin. Taittoivat välillä palan suklaata ja nojasivat toisiinsa. Oli kuin aika olisi pysähtynyt. En sanonut mitään, että en rikkoisi hetken tunnelmaa. Tuntui kuin tyttö hengittäisi isästä voimaa itseensä.

Ei lapselle kertomisen ja lapsen huomioimisen tarvitse olla tämän vaikeampaa.

Kysyin isältä, kuinka hän osasi niin hyvin puhella asiasta. Kaiken takaa paljastui Emilia-DVD. Isä oli pyytänyt sen vankilalta lainaksi ja katsellut läpi. Sieltä hän oli omaksunut monta tärkeää asiaa, jotka osasi ottaa tyttären kanssa puheeksi.

Lapsella on oikeus saada tietää, missä hänen äitinsä tai isänsä on. Tähän kertomiseen haluan haastaa mukaan kaikki vankeudessa olevat vanhemmat. Jos se tuntuu vaikealta, niin tukea asiaan on saatavissa.

Vääriä tekoja ja vääriä asioita valitettavasti tapahtuu. Ne eivät kuitenkaan koskaan ole lapsen syy. Siksi lapsen ei pidä niistä turhia taakkoja kantaa.

Tapaamisen aikana siviilipukuiset vartijat odottivat tilan ulkopuolella ja kun aika oli lähteä, he kertoivat siitä hienotunteisesti.

Myös minä sain kiitokset ja halaukset. Miten hienoa on tehdä työtä ihmisten kanssa.

Ulos lähtivät helpottunut isä ja tytär, jonka silmissä tuikkivat tähdet.

3 kommenttia "Pienen tytön tuikkivat silmät"

Äiti 7.3.2016 13.18

Kiitos kauniista ja koskettavasta tekstistä <3

Tanja 7.3.2016 13.18

Koskettava Tarina ja joka sana täyttä asiaa! Hienoa että isä uskaltautui rehellisesti kertomaan lapselle <3

Eeva 7.3.2016 13.18

Hyvä kirjoitus Tarja! Jäi hyvä mieli ja taas kerran niin iloinen että joku tekee tätä työtä näiden lasten eteen. En näitä sivuja nykyisin enää seuraa mutta fb kautta huomasin että tästä minua kiinnostavasta aiheesta uusi kirjoitus niin olihan se tultava lukemaan :) Hyvää kevättä!

Kommentoi "Pienen tytön tuikkivat silmät"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.