Puhelu sankarilta

9.9.2016 14.11 | Janika Lindström

Viime viikolla vastasin työpuhelimeeni. Soittaja vei minut muistojensa mukana aikaisempaan työpaikkaani, joka oli vankila. Kirjoitanko entisen vangin soittaneen minulle? Onko vankilasta vapautunut todellakin koko elämänsä entinen vanki? Kuinka pitkään leima säilyy ja milloin se pyyhkiytyy kokonaan pois?

Vapautumisen jälkeen soittaja kertoi kokeneensa enimmäkseen hyviä asioita, mutta myös putoamisia järjestelmämme aukkokohdista ja niiden jälkeisiä tasapainoiluja uudelleen jaloilleen, sekä ponnistuksia uusiin yrityksiin.

Ehkäpä juuri kielteisten kokemusten karaisemana soittajalla oli edelleen vahva usko tulevaisuuteen ja omaan selviytymiseensä.

Kuulumisien vaihtamisen lisäksi muistelimme hieman mennyttä yhteistä aikaamme kivitalossa muurien sisäpuolella. Hän pyyteli paljon anteeksi ja vakuutteli kasvaneensa henkisesti niistä ajoista. Mielestäni hänellä ei ollut mitään anteeksipyytämistä. Muistin hänen kipuiluaan toipumisen alkumetreillä.


Muistin kuinka avoimesti hän jakoi kokemuksensa yhteisökuntoutuksen muille toipujille. Muistin hänet myös rohkeana toipujana, joka ei koskaan epäröinyt osoittaa ristiriitaa toisten toipujien toiminnassa, mikäli ne loukkasivat yhteisiä periaatteita tai sitoumuksia, tai uhkasivat päihteettömyyttä.

Palkkatyöläiseksi ja veronmaksajaksi ryhtyminen ei ole pieni ponnistus vankilasta vapautumisen jälkeen. Työhön liittyvät arkipäiväiset kokemukset ja pienet tapahtumat elämässä innostavat soittajaa yhä kuin pientä lasta, toisin kuin useimpia meistä, joilla ne ovat olleet itsestäänselvä osa elämää ja vapautta. Tyytyväisyyttä elämään lisäsi soittajan kohdalla ihana vaimo sekä terapeuttinen lemmikki.

Puhelun lopuksi soittaja ehdotti, että voisi tulla kertomaan tarinaansa opiskelijoillemme, jotta he ymmärtäisivät, kuinka merkittävää rikosseuraamusalan työ on yksilön sekä yhteiskunnan näkökulmasta.

Minulle tuli mieleen, että soittaja saattoi ajatella, että hänkin tahtoo auttaa minua, ikään kuin olisi velkaa minulle siitä, että minä autoin häntä työssäni joskus.

En tiedä, hennonko kutsua häntä kertomaan ruokapalkalla tarinaansa, koska tarina näyttäytyi minulle sankaritarinana, jossa identiteetti voi rakentua täysin muille yksityiskohdille kuin varjoisille hairahtumisille polkujen ulkopuolelle, jotka ovat kahleina menneisyyteen. Hän on minun sankarini.

 

4 kommenttia "Puhelu sankarilta"

Matti A. Kujala 12.9.2016 12.19

Hirmuinen tarina! Jos näitä tyyppejä olisi edes 1/5 Suomen väestöstä, taloustaantuma olisi jo väistymässä!

Harri Eerikäinen 22.9.2016 15.33

Kun ajattelen reilut 12 vuotta sitten päättynyttä vankila-aikaani, niin muutama asia nousee keskeisiksi siinä, miksi tuo kokemus ei syventänyt syrjäytymiskierrettäni ja yhteiskunnanvastaisuuttani, vaan muodostui siemeneksi jollekin uudelle.

Ensiksikin tuomio ja sen täytäntöönpano tuntuivat alkuvaiheen jälkeen olevan jossakin suhteessa tehtyihin tekoihin. Useinhan siinä omasta mielestä on milloin minkinlaisia ylimääräisiä lisiä kuten minullakin, mutta noin suunnilleen. Käden katkaiseminen leivän varastaneelta lapselta ei varmaan myöhemmissä muisteluissa tuota samaa toteamusta, jos muuten normaaliksi aikuiseksi saa varttua.

Toiseksi, joitain poikkeuksia lukuun ottamatta metsä tuntui vastaavan niin kuin sinne huutelin. Aina on olemassa vääriä uravalintoja ja huonoja päiviä itse kullakin, mutta eihän sinne vankilaan ole pakko itseään hommata. Hoitamalla omat hommani asiallisesti sain melko pian myös asua asiallisesti, osallistua työhön ja toimintoihin, ja pääsin loppukakusta siviilitöihin omaan silloiseen duuniini sosiaaliviraston työpäällikkönä.

Kolmanneksi minulla oli tilaisuus peilata omaa aiempaa elämääni, sen arvoja, reagointi- ja toimintatapoja, valintoja ja näiden tuloksia sellaisten kavereiden vastaaviin, jotka olivat kulkeneet koko lailla vaikeamman polun kuin minä. Samaistuin, totesin että ulkoisista puitteista ja saaduista hyvistä tai heikommista edellytyksistä huolimatta tonttupukujen sisällä asuu tunne-elämältään ihan samanlaisia ukkoja. Mikä oli mahdollista yhdelle, on mahdollista toisellekin, hyvässä ja varsinkin pahassa.

Yleisönosastoissa vaaditaan kovempia tuomioita. Jenkeissä ja Venäjällä sellaiset jo ovat. Ovatko ne turvallisia yhteiskuntia? Sellaisin eväinkö haluamme vankien vapautuvan meidänkin kaduillemme?

Vankiloiden resurssipula osuu helposti kipeimmin erilaisiin kuntouttaviin toimintoihin. Se johtaa uusintarikollisuuden lisääntymiseen, ja sitä kautta vankeinhoidon tarpeenkin lisääntymiseen. Hölmöläisten peitonjatkamista siis.

Päihteettömät ja erilaisiin kuntoutuksiin suuntautuvat osastot ovat ehdottoman tärkeitä jatkossakin, samoin vapauteen suuntautuvien polkujen rakentaminen jo vankeusaikana. Tässä voisi vertaistuella olla nykyistä paljon suurempikin osuus.

Harri Eerikäinen 27.9.2016 12.34

Pienen mokan sain kommenttiini näköjään tehtyä; kakku alkoi reilut 12 vuotta sitten, ja päättyi kiinniolon osalta tasan kaksi vuotta myöhemmin, eli 2006.

Janika Lindström 27.9.2016 12.34

Kommenttipuheenvuorossasi on tärkeitä oivalluksia ja näkökulmia rikostaustaisten auttamiseen yhteiskunnassamme. Olen kanssasi samaa mieltä, että vertaisten roolia olisi mahdollista lisätä erilaisissa hyvinvointipalveluissa.

Kommentoi "Puhelu sankarilta"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.