Keväisiä keloja Rediksestä

28.2.2017 14.51 | Harri Eerikäinen

Tänä keväänä tulen olleeksi Kritsissä ja Rediksessä töissä kuusi vuotta. Nämä ovat olleet itselleni merkittäviä vuosia, ja varmaan paljosta yhdessä koetusta on tarttunut minun lisäkseni jotain myönteistä myös lukuisiin Rediksessä lyhyemmän tai pitemmän ajan viivähtäneisiin.

Itselleni se on tuonut kohta viisi vuotta kestäneen raittiuden ja sitoutumisen elämänmittaiseen kasvuseikkailuun. Vähitellen nämä yhteiset kokemukset ja niiden jakaminen ovat alkaneet synnyttää Rediksessä omanlaistaan toimintakulttuuria ja vuorovaikutusta niin säätiön sisällä, kuin suhteessa yhteistyökumppaneihinkin.

Kun saa kohdata paljon hyvää, herää nälkä saada yhä enemmän lisää, mennä elämässä eteenpäin, ottaa kiinni ja korvata nuo "tuhlatut vuodet", minun tapauksessani vuosikymmenet. Mitä se eteenpäin meneminen sitten kunkin kohdalla tarkoittaa, tai ennen kaikkea, mitä se tarkoittaisi minun kohdallani juuri nyt?


Tunnistan vetäviä tekijöitä, joita kohti haluan mennä, ja tunnistan nykyisessä työssäni myös sellaisia elementtejä, joiden vaikutusta itseeni toivon voivani vähentää. Minun kannattaa punnita hyvin tarkkaan, merkitseekö eteenpäin meneminen minulle "oravanpyörään" hyppäämistä, työpaikan valtapeleihin ja koulutusputkiin sukeltamista, vai onko se vaikuttavan vertais- ja esimiestyön ohella oman mielenrauhan tavoittelua ja ihmisenä kasvamaan pyrkimistä.

Vertaistyössä sellaisena kuin minä sen tänään ymmärrän, nuo jälkimmäiset tavoitteet eivät suinkaan lyö toisiaan korvalle, vaan paiskaavat veljellisesti kättä. Ne ovat riittävän hyvin ja oikean suuntaisesti tehdyn työn todelliset tulokset, rahapalkkaa mitenkään väheksymättä.

Olen usein ennenkin kirjoittanut non-stop -vuorovaikutuksen kuormittavuudesta. Se on sitä koulutuksesta ja henkilökohtaisesta tilanteesta riippumatta kenelle tahansa, varsinkin kun ollaan tekemisissä vaikeissa elämäntilanteissa olevien ihmisten kanssa, joiden oma hätä, tarvitsevuus, ahdistus ja sosiaalisten taitojen rajallisuus eivät aina tee kohtaamisesta keskustelua. Kaltaiselleni introvertille jatkuva työskentely tilassa, jossa useita tuollaisia vuorovaikutustilanteita jatkuvine häiriöineen ja keskeytyksineen on koko ajan samanaikaisesti käynnissä, on taatusti sellainen tekijä, jonka painoarvoa yritän vähentää.

Ammatillisen kasvun ja siihen liittyvän koulutuksen kautta tuntuisi olevan luontevin reitti toimisto- ja kokoustyöskentelyyn, sellaiseen kirjalliseen "näyttötyöhön", jossa näytetään eri tahoille, että on tehty tai tullaan tekemään vaikuttavaa työtä. Ilman sitä isommat pyörät eivät pyöri, toimintaa ei saada arvioitua eikä kehitettyä, ei ole näkyvyyttä eikä resursseja.

Sellainen tausta- tai tukityö on kentällä tehtävän vaikuttavan työn elinehto, jota ilman vertaisen palavinkin innostus, kestävin motivaatio ja omat kalliisti lunastetut kenttäkokemukset valuvat hukkaan, kuten usein saa nähdä käyvän. Vähän tai ei yhtään vertaisosaamista omaavat hankkeet ja toiminnat voivat tuon ammattilaisten työn ansiosta lopulta tuottaa enemmän hyvinvointia ja jopa kuntoutumista, kuin kaikkein rankimmista elämäntilanteista nousseiden toipujien kokemus ilman toimintatiloja ja rahoitusta. Me tarvitsemme toisiamme voidaksemme työskennellä tehokkaimmalla mahdollisella tavalla.

Tässä, kuten monessa muussakin asiassa, on mustan ja valkoisen lisäksi valtaisa joukko harmaan sävyjä. Aina on ollut olemassa erityisen päteviä ja inhimillisiä sossuja, joidenkin mukaan jopa reiluja kyttiä ja hyviä pamppuja, ihmisiä, joiden ammatillisen osaamisen läpi puskee niin paljon omaa persoonaa ja sen tuottamaa työotetta, että kyse ei ole vain leipätyöstä.

Nykyisin, kun vertaiset ovat tulleet avoimesti taustojaan piilottelematta työelämään myös sosiaalialalle, löytyy erilaisia polkuja ja osaamisen yhdistelmiä. On laillani ensin ammattilaisiksi kouluttautuneita ja alan töitä tehneitä, joiden oma syöksykierre on syntynyt samanaikaisesti opiskelujen ja työnteon kanssa johtaen pisteeseen, jota alemmaksi ei enää halunnut mennä, ja siitä toipumiseen.

On myös aivan muiden alojen ihmisiä, tai sellaisia, joiden harjoittamien ammattien nimikkeitä ei löydy TE-toimiston listoilta. He ovat nyt toipumassa ja heillä on paljon annettavaa, joko myöhemmin hankitulla sosiaalialan koulutuksella tai ilman sitä. Koulutus ei ole mikään mittari sille, pystyykö tekemään vaikuttavaa päihde- tai kriminaalityötä. Se on mittari sille, saako tehdä jotain työtä, ja se antaa valmiuksia niihin moninaisiin, haastaviin tehtäviin, jotka meiltä kaduilla ja erilaisissa olohuoneissa työskenteleviltä helposti jäävät pimentoon, tai menevät mielessämme kategoriaan "paperinpyörittely".

Sellaiseen hölmöön aliarviointiin meillä enemmän tai vähemmän omien kokemusten varassa työtämme tekevillä ei kerta kaikkiaan ole varaa. Me todellakin tarvitsemme toisiamme.

Krits on ollut minulle aitiopaikka havainnoida meitä päihde- ja rikosseuraamustaustaisia kulkijoita, toipuvia vertaisia, eri oppilaitoksia henkilökuntineen ja alan opiskelijoita, erilaisia ammattilaisia työtovereina ja yhteistyökumppaneina, ja tutustua heihin ihmisinä.

Omataustaisena toipujana minun on syytä pitää rehellisyys, mielenrauha, ja oma hidas ja joskus vaivalloinen kasvuni elämäni peruspilareina. Minulle kasvu merkitsee tänään inhimillistä kasvua, oman paikkani löytämistä ja täyttämistä perheessä, työssä, ystävänä ja ihmisenä. Tapani työskennellä on ehkä 50 % vertaisuutta, 30 % koulutusten ja aiempien duunien tuomaa ammatillisuutta, ja 20 % koutsaavaa esimiestyötä. Ei minun tarvitse hankkia taas uutta tutkintotodistusta vain päästäkseni hiukan ylivilkkaasta olohuoneesta seminaareihin.

Redikseen tulee koko ajan uusia kävijöitä, jotka astuvat heille ennestään tuntemattomille poluille ensimmäistä kertaa, onpa ensireissu niillä sitten minkä mittainen tahansa. Heidän käsiinsä voin hyvin luottaa osan vastuusta, läheskään kaikkea ei tarvitse kantaa itse.

Liityin hiljattain Wertsi ry:hyn, ja tuntuu taas siltä, että olen oikealla paikalla, vaikka resursseja on Rediksessä tänä vuonna jouduttu juuri kaikkein vaikuttavimmista toiminnoista leikkaamaankin. Tehdään taas paras mahdollinen niillä resursseilla mitä on. Tärkein niistä on inhimillinen, vuosien, kokemusten ja kasvun tuoma pääoma. Ja sitä Redikseen ja Rediksen kanssa rakentavaan vuorovaikutukseen on viime aikoina saatu taas paljon.

Näin on hyvä.

Yksi kommentti "Keväisiä keloja Rediksestä

jarmo eronen 1.3.2017 10.46

moi!
Hitto äsken kirjoitin luovalla hetkellä kommentin se hävis johnkin pitti taivaaseen ,laitanpa uudestaan mitä siitä muistan .
Moi !
joo itse synnyin VAHON kohdusta 7v sit eli tarkemmin 19.3 synnyin tähän uuteen elämään ,
sain myös kasvatti perheen jossa meitä oli muutamia kasvatteja mun lisäksi ,eli oli onnellisia hetkiä ja huolen hetkiä riitoja ja sotkuja mutta minä ja muutama muu selvittiin siitä ja tänään ollaan suht vahvoja ,ainakin mun mielestä ,
Eli tämä 7 v on kasvattanut aika hyvin kestämään kaiken näköistä ,opetanut myös aika paljon ,ainakin itseäni sen verran että ,keskityn omaan mielen rauhaani ehkä sitä kautta pystyy paremmin olemaan myös vertaistyö tekijänä ,Kiitos heille jotka tukivat ja kasvoivat tuossa samassa kasvatus perheessä me selvittiin ja kiitos Kritsille että ottivat meidät viellä kesken kasvuiset raakileet avosylin vastaan ,KIITOS -iso kitos myös kasvu kumppaneilleni ilman teitä tämä taival olisi ollut tosi yksinäistä ja vaikeaa .Kiitää myös perhettäni on meinaan joutunut suht koville sekin eli kiitollisenä suht nöyränä kuljen eteen päin ja paljon oppineena ,eli avain sana tähän kaikkeen on Etsin omaa mielen rauhaani silloin pystyn ehkä olemaan myös muille apuna,KIITOS Hyvä teksiti Harri ja sai ajateltavaa .

Kommentoi "Keväisiä keloja Rediksestä"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.