Erilaisia asumisen palveluja ja palveluiden tarjoajia tarvitaan yhteiskunnassamme

Blogataanko joidenkin asunnottomuudesta ja sen oheisseurauksista nyt mahdollisesti joillekkin tahoille "massia"? Heidän kustannuksellaan joilla on traumaattinen tai haavoittuneisuutta aiheuttanut menneisyys? Onko pitkäaikaisasunnottomuusohjelma kaikilta osiltaan eettisesti ja moraalisesti kestävä? Toteutuuko yksilön etu niin terveydenhuollon kuin päihdehoidon suhteen siten, että kaikki myönteiseen kuntoutumiseen mahdollisuudet tarjoavat toimijat olisi hyödynnetty?

Asumisen onnistumisen edellytykset tarvitsevat tuekseen toimijoita, joilla on laajasti arvioiden tarpeeksi monipuoliset ja toisistaan perustellusti poikkeavat kohtaamis- ja työskentelytavat, joiden avulla voidaan myös kunnioittaa ihmisten eettisesti kestävää kohtaamista.

Huolestuneena olen seurannut monen päihdekuntoutuksen kuin myös asumisenpalveluiden uranuurtajan joutuvan luopumaan toiminnastaan, kun laatutavoitteet ja kriteerit on asetettu inhimillisen osaamisen ja kohtaamisen edelle. Palveluiden tuottajat ovat osa joutuneet supistamaan ja hakeutumaan alueellisesti pois pääkaupunkiseudulta kilpailutuksen vuoksi. Marginaaliset hintaerot tai henkilökunnan koulutustason eroavaisuudet palveluntuottajien välillä esiintyen ihmisen toimintaan tai palveluihin kiinnittymisen mahdollisuuksien esteinä ovat alkaneet tuottamaan "soraääniä" palveluihin "ohjattujen" taholta. Asunnottomuus ilmiönä on monien yksilön elämän tekijöiden summa, jonka yhtälöä ei voida muuttaa ainoastaan seinät, katto, lattia, ikkunat ja ovet tarjoamalla. Asumisen edellytykset syntyvät pitkälti yksilön tahdosta hoitaa asumiseensa olennaisesti liittyvät tekijät. Toiseksi asunto fyysisesti sijaitsevana paikkana tulisi sisällöltään tarjota tukea aidolle huomioiduksi tulemisen tunteelle, joka on jäänyt vajaaksi tai kokonaan kokematta palveluiden piiriin kuuluvien osalta.

Sosiaaliset ympäristötekijät joko antavat muutosprosessiin tukea tai sitten ne ohjaavat aiempaan käyttäytymismalliin, johon on kuulunut kyvyttömyyttä arvostaa ihmisyyttään omassa elämässään omaa itseään kohtaan. Asunnottomuuteen heillä, joiden kohdalla puhutaan pitkäaikaisasunnottomuudesta, liittyy lähes poikkeuksetta puuttuva läheisihmissuhde, joka olisi kyennyt antamaan aitoa välittämistä ja huolenpitoa.

Vaihtoehdot paikoille jotka tarjoavat asumisen palveluita ovat vähenemässä johtuen vaatimusten kiristymisestä ja myös arvomaailman muuttumisesta. Raha, joka on käytettävissä, kulkeutuu enenevästi joidenkin palveluntarjoajien käytettäviksi, jotka muodostavat kapenevan palvelutarjoajien joukon. Ihmisyyden tarpeita ei kuitenkaan voida säännöstellä siten kuin taloudellisella tilanteella yhteiskunnassamme tuntuu olevan tarve sitä tällähetkellä säädellä.

Osaaminen ei aina ihmisten kohtelussa ja kohtaamisessa ole koulutuksen kautta saavutettavissa yksinomaan. Ihmisyyden kohtaaminen kun voi toteutua parhaimmillaan vain tahdon ollessa kohtaamiselle oikeassa asenneilmapiirissä.

Toivoisin niiden tahojen, jotka ovat olleet myötävaikuttamassa siihen kehitykseen, jonka toimintamallien äärellä nyt elämme perustelevan syitä, jotka ovat nyt monien asumispalveluiden sekä niihin liittyneiden päihdekuntoutus mahdollisuuksien alasajon takana. Asumisen onnistumiseen vaikuttavat tekijät ovat monisyisiä ja vaikeuksiin liittyvät niin mielenterveydelliset, päihde, työkykykyisyys ja työ, perhesuhde kuin myös rikosseuraamukselliset kuormat. Inhimillistä prosessia ei voida "pakata" kuten joitakin tiedostoja eivätkä inhimilliset tarpeet kohtaamisissa tunnista kaikkia palvelutarjoajien toimintamalleja, kuten eivät tietokoneetkaan kykene avamaan kaikilla ohjelmilla lähetettyjä liitetiedostoja. Joku voi pitää rinnastustani ontuvana, mutta tahdon sen kautta kuitenkin painottaa ettei ihmisyys "taivu" kaikkien menetelmien alla vaan erilaisten vaihtoehtojen kautta tulisi löytää kullekkin mahdollisimman hyvin inhimillisesti toimiva polku.

Kirjoituksellani en pyri ilmaisemaan sitä, ettei palvelumuotojen määrä, joka oli yhteiskunnassamme vielä 2000 luvun alussa olemassa, olisi ollut riittävä. Kuitenkin vuosikymmenen alun jälkeen vähitellen selvästi tilanne alkoi muuttua ja on nyt saavuttanut rajan jossa on nähtävissä jo piirteitä tarjonnan kapea-alaisuuden vuoksi yksilön etujen ajamisesta epäsuotuisaan suuntaan.

Missä ovat olleet kokemustutkijat, kokemusasiantuntijat, verto-rinnallakulkijat niistä työryhmistä ja kehitteillä olleista hankelinjauksien suunnittelutyöryhmistä, kun asumiseen liittyviä kansallisia ja kuntien asunnottomuusohjelmia alettiin aikanaan pohtia?

Hyvää tarkoittavia ja kulurakenteita hillitsemään aloitettuja tavoitteita kehittämään asetetuista työryhmistä jäi pois paljon sitä hiljaista tietoa, joka on kulkenut muutaman sukupolven aikana ihmiseltä toiselle erinäisten asumispalveluiden ja asumiseen liittyvien kokemusten osalta.

Tarina kertoo äidistä, joka halusi teettää lapselleen kengät suutarissa. Äiti kertoi suutarille, että hän arvioi lapsen jalan koon olevan 28. Suutari hiukan epäröi, kun ei lapsi ollut mukana paikanpäällä. Äiti kertoi kyllä tietävänsä minkämalliset ja väriset kengät hänen lapselleen ovat parhaat. Suutarin empiminenkin väheni, kun äiti lupasi hiukan maksaa lisää tälle kyseiselle suutarille palveluksesta, jotta kengätön lapsi nyt saataisiin pois istuskelemasta puiston penkiltä ja vetoamasta kengättömyyteensä. Kengät valmistuivat aikanaan ja tuli päivä jolloin kenkiä sovitettiin lapsen jalkaan. Hiukan nämä nyt uutuuttaan puristavat sanoi äiti, mutta kyllä ne vähitellen mukautuvat jalkaasi sinun pitää vain asennoitua oikein eikä koko ajan marista. Äiti ja suutari pääsivät tavoitteisiinsa, vaan kuinka kävi lapsen?

Kritiikki ei ole perustyytymättömyyttä eikä ylläpidä tyytymättömyyttä vaan voi vastaanotettuna olla mahdollisuus rakentavalle dialogille. Viranomaisvaistaisuudestakaan ei ole kyse, sillä julkisen palvelusektorin sosiaali-ja terveydenhuollon alueellakin tyskentelevät oireilevat ja kokevat joutuvansa tekemään eettisesti ja moraalisesti kestämättömiä päätöksiä työnsä hoitamisessa.

Olisiko syytä harkita korjausliikettä meneillään olevaan linjaukseen vielä tässä vaiheessa, kun se voisi tuoda mahdollisuuksia enemmän kuin menetyksiä?

Tai jos ei, niin minkälaisia ovat olleet päätöksentekijöiden perustelut niille valinnoille, joilla palvelutarjoajien määrää on selkeästi supistettu? Kaikkia perusteluita, joita olen kuullut, ei voida selittää yksinomaan säästöillä tai henkilökunnan laatukriteereillä siten, ettei niiden ympärille tuntuisi jäävän myös jotakin aivan perusarvomaailman muuttumiseen liittyviä päätöksiä.