Vankila kuin hotelli?

10.12.2015 16.35 | Erja Toivo

Monesti kuulee verrattavan vankilaa hotelliin. Mietin, mistä hotellista et pääse halutessasi poistumaan, tai missä hotellissa vartija seuraa jatkuvasti liikkeitäsi.

Hotellivertaus on vähintäänkin ontuva eikä perustu tosiasioihin. Tällainen vertailu tuo esiin vankeihin kohdistuvat tuomitsevat asenteet.

Asenteilla ei edistetä uusintarikollisuuden laskua ja ihmisten hyvinvoinnin kasvua. Tarvitaan realistista uskoa ihmisten muuttumisen mahdollisuuksiin sekä todellisia toisin toimimisen vaihtoehtoja vankilan muurien sisäpuolelle ja eritoten ulkopuolelle.


Vastaavasti kuulee verrattavan, että Suomen vankiloissa vangeilla on paremmat olot kuin vanhuksilla laitoksissa.

On suoranaista järjen ja myötäelämisen köyhyyttä verrata suoraan laitosoloja eri laitoksissa, ja luoda vastakkainasetteluja kuten vangit vastaan vanhukset. Todellisuus ei mahdu näin kapeisiin määritelmiin.

Ihmisarvoinen kohtelu kuuluu kaikille ihmisille, laitoksissa ja niiden ulkopuolella, eikä se ole suoraan riippuvainen toisten ihmisten olosuhteista, vaan pääosin tulosta vallan kahvassa olevien päätöksistä.

Samanaikaisesti voidaan parantaa tai heikentää yhden tai useamman ihmisryhmän laitosasumisen olosuhteita.

Lisäksi kannattaa pitää mielessä ihmisten yksilölliset tilanteet ja tarpeet. Ei ole kahta samanlaista ihmistä, ei edes missään laitoksessa.

Vankien uusintarikollisuuteen vaikuttamisen kannalta arvostava kohtelu on erityisen tärkeää, huomioiden vankilaan päätyneiden ihmisten toistuvat raskaat elämänkokemukset.

Kaikilla ihmisillä on ongelmia ja selviytymistarinoita kerrottavanaan, ja myös kriisejä ja traumoja.

Monet vankilaan päättyneet ihmiset ovat eläneet erityisen rankan elämän, ja he ovat herkkiä reagoimaan mitätöivään kohteluun niin sanotusti samalla mitalla tai kostomentaliteetilla.

Hyvin usein metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan.

Yksi kommentti "Vankila kuin hotelli?

Susanna sjöblom 23.12.2015 8.15

Todella hyvin kirjotettu Erja

Kommentoi "Vankila kuin hotelli?"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.