Hyvästä elämästä

21.12.2015 16.11 | Miika Pettersson

Meikäkonnalla tuli marraskuun lopussa täyteen kymmenen vuotta rikoksetonta elämää.

Kymmenen vuotta ilman uusia juttuja, satunnaisia suunnistuskisoja kissalan poikien kanssa, vangitsemisoikeudenkäyntejä, kattoulkoiluja, sähkösellin jonotusta tai jouluja vankilassa.

Vuosikymmen vailla tonnikalaa ja nuudeleita, tyssilappuja, pihapuntteja, perhetapaamisia, puhelinkortteja tai paskapaljuja.

Entisen säätämisen ja sivupeiliin vilkuilun on syrjäyttänyt palkkatyö ja lasten sählytreenit. Sörkan ulkoilupiha on vaihtunut ringette-seuran pukukoppiin.


Nykyään ei luuri enää rätise, eikä poliisi komenna operaattoria pitämään liittymää auki, vaan puhelinlaskut on maksettava ajallaan.

Ilman häntää ajellessa ei ylinopeudestakaan selviä entiseen malliin varoituksella. Toisaalta, jos sattuu bongaamaan tutkinnan pakun naapuritalon parkkipaikalta, ei syke nouse. Kuten ei juuri muulloinkaan.

Se tässä taviksen elämässä onkin tappavinta - nimittäin tasaisuus.

Ennen saattoi kuolla luotiin, puukkoon tai paskaan kamaan, nykyään tylsyyteen.

Kaltaiseni, perusjampaksi ryhtyneen, arjen haasteet ovat aiempiin verrattuina minimaalisia, lähes banaaleja.

Vilkkaimpina vuosina tuli silmää räpäyttämättä lyötyä yhden kortin varaan vapaudestaan viidestä seitsemään vuotta. Nykyään jännittää se, onko vaimon ostama parkkikiekko oikean mallinen, ettei vaan tule sakkoa.

Itse asiassa opettelin käyttämäänkin koko hyrrää vastaa kolmevitosena, ja siihen hetkeen sammui silloin vielä hiilloksena kitunut kapinani.

Rehellisen ja päihteettömän elämän kiksit saa siitä, jos löytää Prisman pihalla taskun pohjalta kärrypoletin.

Tunteiden vuoristoradasta on tullut fiilisten keinulauta. Ennen haki mieluummin arvalla miljoonaa kuin teki töitä satasella. Vaikka työltä se lusiminenkin tuntuu, ainakin näin takapeltoon. Ja työ toisinaan huvilta, näin koomikkona.

Vaikka nykyään ei elämän lakipisteet välttämättä peity usvaan, kuittaantuu se sillä, että arjen syvässä päässä yltää jalat pohjaan.

Voinkin vilpittömästi todeta elämäni nykyisellään olevan mielekkäämpää, hallittavampaa ja suunnitelmallisempaa, sekä ennen kaikkea palkitsevampaa kuin ennen.

Minua ei pelastanut rikoskierteeltä jumala, sen poika tai vittumainen akka vaan minä itse. En tullut pelkäämään linnaa vaan rakastamaan vapautta.

Sain yksinkertaisesti tarpeekseni, aloin aidosti uskomaan, että elämä siviilissä voisi olla siedettävämpää kuin vankilassa.

Aiemmin olin käynyt kauppaa kohtalon kanssa, luvannut harkita kaidalle polulle ryhtymistä kunhan ensin keksisin, miten saisin tehtyä siitä mahdollisimman lavean.

Tällä kertaa heitin putkassa pyyhkeen kehään ja luovutin. Laskin irti kaikesta vanhasta tietämättä mitä tuleman piti, enkä tiedä sitä varmuudella vieläkään.

Edelleen on arvoitus, tuleeko tästä uudesta elämästä hyvä, mutta takuuvarmasti ainakin vähemmän paska kuin entisestä.

Joten vaikka pukki unohtaisi tänäkin jouluna sinut sinne poseen, niin tärkeintä on, että itse vielä muistat. Sen miten ollaan kiltisti.

Usko minua, se kannattaa.

Yksi kommentti "Hyvästä elämästä

Erja Toivo 3.2.2016 11.42

Mahtava stoori, kiitos. :-)

Kommentoi "Hyvästä elämästä"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.