Sini ja Sin City

8.9.2014

Baarissa istuu kaunis vaalea nainen, jolla on tumma kuuluva ääni. Vaatteet ovat mustat ja kengät korkeat - Sinin voisi hyvin kuvitella Tarantinon elokuvaan metallinhohtoiseen amerikanrautaan, jota ohjaisi Elviksen näköinen mies.

Jotain elokuvallista on myös Sinin elämässä, kun hän kertoo tarinaansa. Voi kuvitella, miten hän takin helmat liehuen ohittaa Roskapankin terassin tai nakkaa liikennevaloissa tupakantumpin röyhkeästi olan yli, marimekkoon pukeutuneen äidin luodessa paheksuvia katseita lastenrattaiden takaa. 

Sinin tarinassa on selkeästi kaksi osaa. Ensimmäinen osa on täynnä synkkiä tapahtumia. Nyt ne tosin tuntuvat kaukaisilta, kun katsoo edessä olevia valoisia kasvoja.

Lapsuus

Sini oli pieni tyttö, josta kasvoi vanhempi vastaan kapinoiva karsea teini. Koska hän näytti ikäistään vanhemmalta, hän pääsi jo 13-vuotiaana baariin ilman papereita.

Sini oli se, joka osti muille tupakkaa ja kaljaa kaupasta.

Kaunis tyttö janosi seikkailua ja vaaraa. Niitä hänelle tarjosivat vanhemmat pojat, joiden seurassa Sini alkoi viihtyä yhä paremmin.

Pilveä hän kokeili jo varhain ja piti kokemastaan. Pian mukaan tulivat myös muut aineet.

Vanhemmat olivat epätoivoisia. Sini vietiin ensin sairaalaan, sitten nuorisokotiin ja lopulta kiireellisesti huostaan otettuna perhekotiin pohjoiseen.

Uudessa paikassa piti siivota kaksi kertaa viikossa eikä kavereiden kanssa saanut mennä tupakalle. Toisten huoneissa vierailu oli kielletty. Kouluun nuoret kuljetettiin autolla.

Nyt jälkeenpäin Sini pitää kokemusta kuitenkin hyvänä. Hän ei luultavasti olisi selvinnyt hengissä Helsingissä. Lomilla hän käytti edelleen kamaa tavatessaan vanhat ystävänsä.

17-vuotiaana Sini sai koulupaikan ja pääsi sen nojalla takaisin Helsinkiin. Hän ei kokenut tarvitsevansa apua ja aloitti audiovisuaalisen viestinnän linjan.

Koulussa oli toisia huumeita käyttäviä opiskelijoita. Sinin käyttö repesi taas - varsinkin kun kaveri maksoi 18-vuotislahjaksi matkan Amsterdamiin.      

Varhainen avioliitto

Koulut jäivät, Sini tutustui uusiin ihmisiin ja valui syvemmälle käyttömaailmaan. 19-vuotiaana hän tapasi ensimmäisen aviomiehensä. Mies pelasti Sinin väkivaltaisesta suhteesta, johon tämä oli ajautunut.

Sini oli todella rakastunut. Amfetamiinia, ekstaasia ja pilveä kului. Pian pariskunta joutui oikeuteen huumekaupoista. Sini sai nuorena henkilönä ehdonalaista, mutta mies joutui vuodeksi vankilaan.

Nyt Sini halusi oikeasti muuttaa elämäntyylinsä. Hän hoiti pariskunnalle asunnon, kävi töissä ja järjesti muutkin asiat kuntoon. Toiveikkaana hän odotti miehen vapautumista. Yhdessä he lopettaisivat huumeiden käytön kokonaan.   

Kun mies pääsi vankilasta, käyttö alkoi heti runsaana. Kuin ihmeen kaupalla Sini kuitenkin suoritti koulun loppuun. Mies hakkasi Sinin pesäpallomailalla. Peloissaan Sini päätti jättää miehen.

Diakoniasäätiö hankki Sinille opiskelija-asunnon, ja hän pääsi muuttamaan pois.   

Naimisiin mennessä hänellä oli naiivi usko, että he olisivat miehen kanssa yhdessä ikuisesti. Loppuaikoina he eivät enää juuri puhuneet toisilleen, koska kumpikin oli koko ajan sekaisin.  

Eron jälkeen Sinin aggressiivisuus lisääntyi. Hän tunsi syvää kaunaa aviomiestään kohtaan. Nyt hänestä tuli se, joka fyysisesti ja henkisesti pahoinpiteli miehiä. Hän etsi miehiä, jota alistuivat hänen tahtoonsa.

Hän oli oikukas, pompotti ja määräili miehiä. Jos joku sanoi Sinin miehistä jotain, hän tekeytyi äkkiä itse uhriksi.

Sinillä on kaksi siskoa sekä isä ja äiti. Hän on suojellut perhettään pahimmilta taka-iskuilta, eikä perhe ole hylännyt koskaan. Jos he ilmaisivat huolensa, Sini suuttui eikä suostunut tapaamaan perhettään pitkään aikaan. Sinin mukaan heihinkin on varmasti sattunut.

Monien suhteiden jälkeen Sini tukeutui mieheen, joka piti hänet huumeissa. Pienessä yksiössä hän istui vainoharhaisena eikä tiennyt, mikä oli totta ja mikä ei. Hän tiesi, että jos hän jäisi asuntoon, hän lopulta tappaisi itsensä.

Sinillä oli onneksi ystävä, jonka käyttö ei ollut niin itsetuhoista kuin hänellä itsellään. Sini muutti ystävänsä luo pois eristyksistä. Ystävämies on pelastanut Sinin enemmän kuin yhden kerran.

Sini suree, ettei hän voi enää tavata vanhaa ystävää.

Vankila-aika

Sinin syyllistyi jälleen vakaviin huume- ja väkivaltarikoksiin. Hän on tyytyväinen Espoon poliisiin, joka lopulta toimitti hänet telkien taakse. Nuorena henkilönä hän oli päässyt helpolla jo pitkään.  

Tutkintavankilan ikkunasta Sini huuteli miehille ja tappeli naisten kanssa. Siksi hän joutui olemaan pitkään suljetulla osastolla. Siellä hän nautti omasta yksinäisyydestään.

Pitkästä vankeusajasta Sini on oikeastaan kiitollinen. Hänellä ei ole pahaa sanottavaa Hämeenlinnan vankilasta. Päinvastoin, käyttäjänaiset ovat hänen mielestään liian kovia valittamaan.

Vankeusajan hän käytti itsensä korjaamiseen. Huumeporukoissa ei voinut olla oma itsensä, tuntea tunteita eikä luottaa kehenkään.

Sini hankki vuosien mittaan koulutusta ja pääsi lopulta Vanajan avovankilaan ja siellä töihin kaupungin puistotyöntekijäksi. Hän nautti luonnosta ja ulkoilmasta.

Kun lomat alkoivat, Siniä alkoi pelottaa tulossa oleva vapautuminen. Hän tiesi, että vankilasta tuli lähteä, mutta ei tiennyt, minne menisi. Sini tiesi, että hänen piti muuttaa koko elämänsä, mutta hän ei vielä tiennyt, että elämä kantaisi.  

Kun tamperelaisen Siltä-Valmennuksen työntekijät tulivat pitämään infoa vankilaan, Sini päätti tarttua tilaisuuteen

Vapauden tuulet

Kahvilan ikkunan ulkopuolella on iloisennäköisiä ihmisiä tupakalla. Musta t-paidat ja tatuoidut käsivarret kertovat, että viereisessä Näsin salissa ei ole alkamassa mikään pienosakkaiden yhtiökokous.

Entisten rikollisten perustama KRIS-Tampere on viettämässä 10-vuotisjuhliaan. Myös Sini on liittymässä vieraiden joukkoon.     

Viimeiset noin seitsemän kuukautta Sini on rakentanut uutta elämää Tampereen Sillassa.

Hän on ollut puoli vuotta valvotussa koevapaudessa. Sitä edelsi koevapauden harjoittelu rangaistuksenaikaisessa kuntoutuksessa. Siinä asuttiin ja syötiin Sillassa, käsiteltiin ryhmässä asioita ja saatiin realiteettiterapiaa.

Ryhmään kuului sekä siviilistä että vankilasta tulleita ihmisiä. Kaikilla oli päihdeongelma.

Sini oli ihmiskammoinen ja päihteiden vuoksi syrjäytynyt. Sillassa hän oppi taas luottamaan ihmisiin. 

Sinin lohdutukseksi ryhmässä oli yksi toinenkin nainen. Jos hän olisi ollut pelkkien miesten kanssa, se olisi voinut vahingoittaa. Sini kertoo olleensa aina flirtti ja helposti ihastuva.

Kahden naisen lisäksi ryhmässä oli parhaimmillaan 13 miestä. R-kuntoutuksesta ei päässyt käymään kaupungilla ja itsehoitoryhmiinkin mentiin ryhmässä. Naisesta tuli Sinille luottohenkilö, jolle hän saattoi soittaa vaikean paikan tullen.

Koevapauden alettua Sini muutti Sillan asuntoon ja aloitti työkokeilun Sillan Taitopajalla. Elämä oli käännekohdassa. Sinillä ei ollut aikuisiällä mitään kokemusta normaalista elämästä.

Eräänä päivänä työnvalmentaja kysyi, mikä oli Sinin elämän päämäärä ja haave. Hän vastasi, että valokuvanäyttely. Jos sinä haluat, niin aletaan toteuttaa, valmentaja oli vastannut - kuin lampun henki.

Sinille valokuvaus on ollut tapa kertoa omista tunteista. Ollessaan 27 neliön yksiössä koiran ja tietokoneen kanssa valokuvaus oli keino pysyä järjissään. Ulos hän ei voinut lähteä, paitsi kauppaan ja koiraa ulkoiluttamaan.

Sini pohti, mikä olisi näyttelyn teema ja päätti tehdä näyttelyn omista tunteistaan.

Bye bye baby

Sinin valokuvista on nyt avattu näyttely Tampereella. Selvänä hän on ollut jo kaksi ja puoli vuotta.

Kuviin yhdistettiin tekstejä toiselta Sillan asiakkaalta. Heidän kokemuksensa ovat erilaiset, mutta miehen tuska ja epätoivo olivat samanlaisia kuin Sinillä.

Puolen vuoden aikana pienestä näyttelystä tuli Sinille valtavan merkityksellinen.

Hän tutustui tyttöön, joka oli koulukiusattu ja tunsi itsensä epänormaaliksi muiden seurassa. Kiusaaminen herätti vihan ja irrallisuuden tunteen.  

Kun suuri rakkaus päättyi eroon, hän kylmetti itsensä. Väkivalta oli se, jolla hän purki oloaan.

Kuvat kertovat tunteista matkan varrella. Käyttäessä oli pelkkää epätoivoista tuskaa ja vihaa. Surua Sini ei osannut tuntea, vaan hän eli valheessa ja petoksessa.  

Se kaikki on nyt onneksi ohi. Sini on päättänyt jäädä Tampereella, jossa ei törmää muistoihin eikä vanhoihin tuttuihin.

Uusi kihlattu on saanut uskomaan, että Sini voi olla juuri sellainen kuin on, eikä hänen tarvitse hävetä menneisyyttään. Menneisyys on saattanut tähän hetkeen, jossa pystyy itse rakastamaan itseään ja "minua rakastetaan minuna".

Ikkunan läpi näkyy kaksi vaaleaverikköä, jotka lähtevät nauraen kävelemään. Hameen helma heilahtaa ja Sini nostaa kasvonsa aurinkoon.  

Sini Svahnin valokuvanäyttely "Minun maisemani" oli auki 22.8.-7.9.2014 Hämeenpuistossa. Seuraavaksi näyttely on esillä vankien omaisten tapahtumassa syyskuussa.

Kuva Sini Svahnin näyttelystä

2 kommenttia "Sini ja Sin City "

Anneli 22.9.2014 11.34

Kiitos Sini kokemuksistasi ja valokuvanäyttelystä 20.9. Iitissä !

Liisa 22.9.2014 11.34

Otin osaa vankienomaiset virkistysleiriin 19.-21.9 entisen vangin omaisena. Paljon olen tarinoita kuullut, myös selvitymisistäkin. Itsekin nuorena olen ollut päihteiden väärinkäyttäjä mutta onnekseni silloin ei vielä huumeet olleet niin paljon käytössä. Kun kuitenkin arkipäivässä lähipiirissäkin kuulee ja nyt leirillä kuuli ja näki tuskan mitä päihteet ja huumeet käyttäjälle ja läheisille tekoina ja tunteina aiheuttavat niin on hienoa kuulla ja nähdä kuvina ja runoina kahden ihmisen selviytymistarina. Tämä näyttely oli niin antoisa että siitä oli apua toivon muodossa jo monelle. Mielestäni näyttely olisi tosi hyvä kiertämään kouluissa ja kaikenlaisissa mahdollisissa paikoissa. Siinä olisi työsarkaa jos vain tarinansa kertojat jaksavat jakaa sitä :)

Kommentoi "Sini ja Sin City "

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.