22. tammikuuta 2010 klo 10:32
Naisten vertaistukiryhmä “Linnalesket” alkaa kokoontua helmikuussa Helsingin Sörnäisissä. Ryhmässä miestään vankilasta odottavat naiset voivat purkaa tuntojaan ja tukea toinen toistensa jaksamista. Osallistujan mielestä saman kokenut ymmärtää tehtyjä valintoja.
Tuoreen selvityksen mukaan vankien perheiden elämää haittaavat taloudelliset ongelmat sekä yhteydenpidon hankaluudet vankilassa olevan puolison kanssa.
Harva tietää, että usein vuosienkin ajan yksinhuoltajaksi jäävät vankien avio- ja avopuolisot eivät ole oikeutettuja lapsilisän yksinhuoltajakorotukseen eivätkä saa myöskään elatustukea. Tosiasiassa he ovat kuitenkin perheen ainoita huoltajia.
Yhteydenpidon hankaluudet puolestaan liittyivät mm. vankiloiden perhetapaamisten vähäisyyteen ja lyhytkestoisuuteen.
Aineisto kerättiin loka-marraskuussa 2008 kyselytutkimuksella, joka suunnattiin vankien avio- ja avopuolisoille sekä naisystäville.
On ollut esimerkkejä, jossa pari on jopa ottanut eron elatustuen saamiseksi. Tämä puolestaan saattaa vaarantaa valvomattoman perhetapaamisen saamisen vankilassa.
”Kun en ole kello”
Perheterapeutti Tarja Sassi tuntee naisten ongelmat. Hän on keskustellut naisten kanssa kehittäessään vertaisryhmä- ja leiritoimintaa useiden vuosien aikana.
Toimintaan on osallistunut naisia, joiden puolisot suorittavat ensimmäistä tuomiotaan, mutta myös niitä, joiden miehet ovat moninkertaisia rikoksenuusijoita. Naisille on yhteistä halu purkaa asioita vertaisten kanssa ja tarve keskustella ammattilaisen kanssa tilanteestaan.
Sassin mielestä on tärkeää huomioida vangin puolison tilanteen erityisyys. Naiselle tuomio merkitsee sitä, että puoliso häviää perheen arjesta. Suhteen hoitaminen vaikeutuu. Ikävä, kaipaus ja hätä painavat mielialaa matalalle. Epäilykset omasta jaksamisesta ja pärjäämisestä lisääntyvät samalla kun taloudellinen tilanne heikkenee.
Jos perheessä on lapsia, kasvatusvastuu siirtyy käytännössä kokonaan naisen harteille. Monet äidit tuovat keskustelussa esiin huolensa, miten lapset reagoivat isän vankeuteen ja miten heidän tulisi käsitellä asiaa lastensa kanssa.
Kun valvomattomat perhetapaamiset alkavat, naiset joutuvat miettimään, miten aika jaetaan parisuhteen hoitamisen ja lasten tapaamisen välillä. Sassin mukaan naiset kokevat tilanteessa jatkuvaa ristiriitaa.
Läheisyyden ja seksin odotetaan kuuluvan perhetapaamiseen, mutta moni miettii, miten hoitaa asia kellon puitteissa: ”kun en ole kello”. Samat kysymykset ovat askarruttaneet myös vankilassa olevien miesten ryhmissä, kun asiasta on keskusteltu. Sassin mukaan yhteen perhetapaamiseen voi latautua liian monia odotuksia, vaikka hetkiä toki odotetaan ja kaivataan muurin molemmin puolin.
Linnaleskissä asioista voi puhua
Helmikuussa alkava Linnaleskien vertaistukiryhmä on toiminut jo vuodesta 2005. Alkunsa se sai vankien läheisille suunnatusta Perheiden tuki -projektista.
– En osannut hakea tuomion alussa apua mistään, koska ajattelin, etteivät vankien omaiset ole ryhmä, jolle yhteiskunta mitään järjestäisi. Ehkä ajattelin, että on oma vikani, kun tällaisen valinnan olen tehnyt ja on myös jaksettava yksin ilman yhteiskunnalta tai mistään järjestöltä saatua apua, kertoo ryhmän tuolloin löytänyt nainen.
– Linnaleskien mainos Jokelan vankilan seinällä pysäytti: miten meille voidaan järjestää jotain ryhmiä, siis vankien tyttöystäville ja puolisoille! Päätin heti, että aion mennä katsomaan, mikä tämä tällainen vertaistukiryhmä oikein on... sana "vertaistuki" oli tuttu vain jostain päihdekuntoutuksista.
– Ryhmään meno jännitti ensimmäisellä kerralla, koska ajattelin, että ryhmässä käy varmaan jollain tavalla outoja tyyppejä, ei tällaisia "normaaleja" kansalaisia kuten minä. Yllätys oli suuri, sillä ryhmä koostui suurimmaksi osaksi juuri tällaisista tavallisista naisista ja ryhmän jälkeen olo oli helpottunut – en olekaan ainoa tässä maailmassa, joka on päätynyt yhteen ihmisen kanssa, joka sitten on joutunut vankilaan.
– Sitä nosti päätään aika lailla sen ryhmän jälkeen, häpeä ja tyhmyyden tunne ei enää ollut niin vahvana mukana jokapäiväisessä elämässä. Sitä pystyi ymmärtämään omat valintansa paremmin, kun tajusi, ettei ole ainoa, joka sellaisia valintoja on tehnyt. Niin hassua kuin se onkin, ihminen kaipaa sitä toistenkin hyväksyntää ihan hirveästi ja monesti sen avulla vasta pystyy omatkin ajatukset ja valinnat hyväksymään.
Mitä ryhmässä sitten on tehty?
– Ryhmässä on tehty monenlaista, on joskus jopa käyty meikkikurssillakin. Se tärkein on kuitenkin mielestäni keskustelu ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät ja jotka puhuvat samaa kieltä. On puhuttu sellilesken arjesta ja kaikesta, mikä siihen liittyy – toisin sanoen paljon ihan vaan niitä tavallisia naisten juttuja, mutta keskusteluja kuitenkin värittää se, että miehet ovat siellä muurin toisella puolella.
– Paljon on myös puhuttu lapsista, niistä viattomista lapsista, jotka monesti kärsivät suuresti toisen vanhemman ollessa vankilassa. On puhuttu epäkohdista, joskus myös valitettu ja oikein kunnolla arvosteltu vankeinhoitoa. Tätä kaikkea saa ryhmässä vapaasti tehdä. Monesti on vaikea alkaa "valittaa" omaa elämäänsä jollekin ihmiselle, joka ei tunne vankeinhoitoa. Hyvin äkkiä saattaa saada vastauksen, että itsepäs olet kumppanisi valinnut. Tottahan se on, mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että elämä vangin läheisenä on monesti raskasta ja myös vankeinhoidon suunnalla paljon parannettavaa löytyy.
– Negatiivisten asioiden ohella on kyllä monesti naurettu oikein kunnolla ja osattu etsiä niitä hauskojakin juttuja tämäntyyppisestä suhteesta, eipähän tarvitse ottaa toista huomioon arkielämässä, ruokaa saa laittaa koska tahtoo ja siivota vain jos itseä sotkuisuus ahdistaa – onhan sellilesken elämä myös täynnä ihania juttuja niin kuin meidän jokaisen elämä.
– Myös tiedon saaminen on tärkeää. Mistään muualta en niin paljon tietoa ole vankiloista ja niiden käytännöistä saanut kuin muilta vankien omaisilta. Meidän omaisten tietovarasto on uskomattoman suuri ja ryhmissä sitä saa käyttää hyödykseen. Nykyään voisin helposti pitää tunnin parin luennon aiheesta, missä talossa mikäkin toimii ja kuinka pitkät ovatkaan perhetapaamiset. Mitä ovat perheleirit, koska niille voi hakea, miten kannattaa asian kanssa menetellä tässäkin asiassa unohtamatta sitä, että joka talossa toimivat eri konstit....
– Näihin kysymyksiin vastaukset ovat juuri sitä elintärkeää tietoa vangin läheiselle ja vastauksia saa parhaiten niiltä, jotka ovat asioiden kanssa jo joutuneet olemaan tekemisissä – aina löytyy joku, jonka poika, mies tai äiti on juuri siellä talossa vankilassa ollut.
Mikä on vertaisryhmissä ”se pihvi”?
– En osaa edes kaikkia hyviä asioita mainita, koska olen jo niin tottunut siihen tilanteeseen, että itselläni sitä vertaistukea on saatavilla ja saan sitä myös toisille antaa.
– Lyhyesti kuitenkin: tukea, tietoa, ymmärrystä ja sitä kaivattua itsetunnon nostoa ja valintojen hyväksymistä, sitä kai se vertaistuki on.
Kuva: iStockphoto
Linnalesket kokoontuu Vertaistuki Rediksen tiloissa Helsingissä osoitteessa Kinaporinkatu 2 A 4 (Sörnäisten metroaseman vieressä) klo 18-20 17.2., 14.4. ja 9.6. Lastenhoito välipalalla järjestetty. Järjestäjänä on Vankien omaiset VAO ry yhdessä Kriminaalihuollon tukisäätiön kanssa. Lisätietoa: vertaistukiryhma@hotmail.com
Kaikki vertaistukiryhmät
”Mitä kuuluu vankien läheisille? Sosiaalisen tilanteen kartoitus” on luettavissa verkkojulkaisuna täällä
