Vankiperheiden mahdollista saada nyt elatustukea Kelalta

Elatusturvalain mukaan alle 18-vuotiaan lapsen elatuksen turvaamiseksi lapselle maksetaan elatustukea, jos lapsen vanhempi ei pysty huolehtimaan lapsensa elatuksesta.

Vankeusrangaistusta suorittava ei yleensä pysty tästä huolehtimaan. Vankeusrangaistusta suorittavan lapsille ei elatustukea kuitenkaan ole yleensä maksettu, mikäli lapsi on asunut samassa osoitteessa vankeusrangaistusta suorittavan vanhemman kanssa. Tilanne on nyt muuttumassa.

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan aloitteen pohjalta Kansaneläkelaitos on ilmoittanut täsmentävänsä elatustuen myöntämistä koskevaa ohjeistustaan lapsen edun mukaiseksi tilanteissa, joissa lapsen vanhempi on suorittamassa yli kolme kuukautta kestävää vankeusrangaistusta.

Elatustuen saaminen edellyttää elatusavun vahvistamista täytäntöönpanokelpoisella elatussopimuksella tai -tuomiolla. Elatussopimus voidaan tehdä lastenvalvojan luona ja se edellyttää molempien vanhempien suostumusta. Silloin kun elatusvelvollinen suorittaa vankeusrangaistusta, elatusapua ei yleensä voida vahvistaa elatusvelvollisen puutteellisen maksukyvyn vuoksi. Elatusapu voidaan vahvistaa myös elatustukea pienemmäksi, jolloin lapselle syntyy myös oikeus osittaiseen elatustukeen.

Elatustukea haetaan Kansaneläkelaitoksen paikallistoimistosta elatustukihakemuksella ja mukaan liitetään alkuperäinen elatussopimus tai -tuomio.

Pullonkaulaksi voi muodostua elatussopimusten tekeminen kunnissa. Kunnilla on ollut asiassa hyvin erilaisia käytäntöjä. Lain mukaista estettä elatussopimuksen tekemiselle ei kuitenkaan ole.

Marjatta Kaurala
Kirjoittaja työskentelee asiamiessosiaalityöntekijänä Kriminaalihuollon tukisäätiön kriminaaliasiamiestoiminnassa.

Lue enemmän lapsiasiavaltuutetun aloitteesta.

Kuva: Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula puhumassa vankiperhetyön verkoston seminaarissa 2010. Krits.

Takaisin

Sivuston sisällön tuottaa Rehellistä elämää -verkosto ja oikeudet omistaa Kriminaalihuollon tukisäätiö Base CMS