Olen Timi ja kotoisin Tampereelta.
Tällä hetkellä olen täällä Turun Opistolla Vankien Omaisten eli VAO:n ja Kirkkohallituksen järjestämällä virkistys-ja tukileirillä.
Marja-täti kirjoittaa,olen vasta viisi vuotta vanha.Isäpuoleni Marko on vankilassa ja äidistä se on tosi kurjaa.
Olen pelannut jalkapalloa ja tykkään uimisesta ja etsitään minulle uimakoulusta paikkaa.
menemme tänään kurssin kanssa kylpylä -Karibiaan.
kaikille terveisiä
Ainakin Markolle.
timi
Hei! Olen Satu 13.v Turusta. Minun isäni on ollut melkeen koko elämäni vankilassa. Minua harmittaa, että isä jatkaa rikosten tekemistä, koska tuntuu ettei isä välitä minusta ollenkaan vaan ajattelee vaan omaa napaansa. Olisi ihanaa jos isä edes joskus tulisi minun oventaakse, vaikka ihan yllättäen ja sanoisi: Moi rakas! Isi on nyt muuttunut, enkä enää sekaannu rikoksiin, vaan haluan olla kanssasi ja viettää mahdollisimman paljon aikaa sinun kanssasi. Osaan vaan kuvitella kuinka hyvänmielen se toisi minulle. Minun tapani purkaa kaikki pahamieli on laulaminen. Olen laulanut pienestä asti ja minusta tuntuu, että musiikilla tuen itseäni jollain tavalla. Vaikka isi onkin vankilassa rakastan häntä silti kovasti :) -Satu
Terveisiä Vankien omaisten (VAO) kesäleirin lastenryhmästä. Täällä on ollut kivaa. Nämä sivut on kivoja. Hyvää kesää Vellulle ja muille samassa tilanteessa oleville lapsille ja nuorille.
(Ei nimeä, 16.6.2011 15:48)
Hei! Olen ollut kolmella VAO:n kesäleirillä ja tunnen saavani sieltä paljon tukea. Eilen palasin kuopiosta. Siellä pidettiin VAO:n neljä päivää kestävä tuki- ja virkistysviikonloppu. Viimeisenä päivänä huomasin, että en ole puhunut/ päässyt puhumaan asiasta kenenkään kanssa viimeisen kesäleirin jälkeen. Neljän päivän aikana puhuimme paljon tunne asioista. Luulin että se olisi minulle helppoa, koska se on tullut tutuksi VAO:n kesäleireillä. Huomasin kuitenkin, että se oli yhä raskasta. Onneksi pääsin puhumaan ja purkautumaan ryhmän vetäjälle viimeisenä päivänä. Viikonlopun aikana minua myös houkuteltiin vertais tukihenkilöksi ja olen kiinnostunut siitä todella paljon. :) Kiitos kaikille Kuopiossa olleille. -Heli
Täällä on Lähetä oma juttu -sivulta ja palautesivulta Vellulle lähetettyjä piirustuksia, kertomuksia ja muita terveisiä.
Vellu kiittää!