Redikseen uutta väkeä ja uusia toimintoja

29.11.2011 11.00

Vertaistuki Rediksessä on tästä syksystä alkaen saatu useiden henkilövaihdosten jälkeen kaksi vakituista ohjaajaa. Kolme vuotta Rediksessä työskennelleen Merja Björnin kollegaksi on nimitetty Harri Eerikäinen. Marraskuussa käynnistyi naisille oma ryhmä, jossa opetellaan itsensä hemmottelua. Miehille on tarjolla muun muassa nyrkkeilysparria. Ensi vuoden alussa Rediksessä koulutetaan alan opiskelijoita tukihenkilöiksi.

Eerikäisen mukaan kaksi vakituista ohjaaja antaa vihdoin mahdollisuuden kehittää Rediksen toimintoja pitkäjänteisesti.

"Lähtökohtanamme on asiakkaidemme, niin vanhojen kuin uusien, toiveet ja halut. Haluamme nimenomaan luoda entistä tiiviimmän Redis-yhteisön", sanoo Eerikäinen.

Diakoniksi valmistunut Eerikäinen on työskennellyt pitkään vaikeasti työllistettävien parissa. Hänellä on myös päihde- ja rikosalalta kokemusasiantuntijuutta 

 "Vertaistuen näkökulmasta taidan olla jonkinlainen hybridi", Eerikäinen naureskelee.

Eerikäinen oli mukana käynnistämästä Lelupajaa 1980-luvun lopussa. Pajassa vaikeasti työllistyvät suunnittelivat ja valmistivat puuleluja.

"Lelupajassa työskentelevät muodostivat toisiaan tukevan yhteisön ja pystyivät hankkimaan toiminnalla itselleen pientä lisätuloa.

Vuonna 1990 Eerikäinen aloitti Helsingin kaupungin sosiaaliviraston suojatyöryhmän työnjohtajana. Ryhmä hoiti muuttokuljetuksia.

"Työ tuntui mielekkäältä. Suoritin ylioppilaspohjaisen neljä ja puoli vuotta kestävän diakonin tutkinnon. Valmistuttuani jatkoin sosiaaliviraston työhönottajana ja työpäällikkönä kuluvan vuoden kevääseen saakka."

"Samaan aikaan elämääni leimasivat jo ainakin toisessa sukupolvessa alttius päihderiippuvuuteen ja väkivaltaisuuteen. Päihteiden ja väkivaltaisuuden takia  tutuiksi tulivat niin vertaistukiryhmät kuin muutaman vuoden kakun aikana myös Rikosseuraamuslaitoksen palvelutkin", Eerikäinen kertoo.

"Tällainen työ-, toipumis- ja elämänkokemus koulutukseen yhdistyneinä tuntuivat mätsäävän hyvin vertaistukipisteen toimintaan", Eerikäinen tuumii.

Naisellista hemmottelua ja äijäpuuhaa

Marraskuussa Rediksessä aloitettiin naisten ryhmä. Ryhmässä käsitellään naiseuden erityiskysymyksiä, pidetään hauskaa ja harrastetaan itsensä hemmottelua.

"Toiveet toiminnan sisällöstä tulevat ryhmäläisiltä. Olemme vasta aloittaneet ja kaikki on avointa. Tavoitteena on kohottaa ryhmään osallistuvien itsetuntoa ja auttaa heitä rakastamaan itseään", kertoo naisten ryhmän vetäjä Björn.

Eerikäinen muistuttaa, että uudesta naisten ryhmästä huolimatta, Rediksen perinteistä ydinasiakasryhmää, raavaita äijiä, ei unohdeta.

Suunnitteilla on esimerkiksi voimailulajien harrastamista, kevyttä nyrkkeilysparria ja muuta liikuntaa. Järjestöjen keskeisiä bilis-turnauksia järjestetään edelleen.

Alan opiskelijoita tukihenkilöiksi

Tammikuussa Rediksessä koulutetaan sosiaalialan opiskelijoita tukihenkilöiksi.  

"Tukihenkilöt ovat asiakkaan tukena noin pari kuukautta. Tukihenkilöt kulkevat asiakkaan rinnalla kriittisimmän, vapautumisen jälkeisten viikkojen ajan", Björn sanoo.

Alan koulutusta saaneet tukihenkilöt voivat mennä esimerkiksi asiakkaan kanssa sossuun, Kelaan tai työkkäriin. Juuri vapautunut vanki ei välttämättä saa parasta mahdollista kohtelua näissä paikoissa. Ja jos on ollut pitkään vankilassa, asioiden hoitaminen voi jo lähtöjään tuottaa vaikeuksia.

Björnin mukaan vertaisiakin tarvitaan tukihenkilöiksi, mutta siviilin alkutaipaleella käytännön asioiden järjestelyissä ja arjen hallinnan opettelemisessa alan opiskelijoista voi olla enemmän apua kuin hiljattain vankilasta vapautuneesta kohtalotoverista.

"Eikä se ole ollenkaan huono asia, että tukihenkilöiksi kouluttautuvat ovat enimmäkseen nuoria naisia. Linnakundi ottaa neuvoja ja käskyjäkin vastaan nuorelta naiselta paljon hanakammin kuin täti- tai setäihmiseltä", Björn toteaa.

Erilaisia kynnyksiä tarvitaan

Redikseen ei saa tulla päihtyneenä, mutta täysraittiutta ei edellytetä.  

"Olemme kuitenkin matalan kynnyksen paikka, jossa toimintaan pääsyn edellytyksenä ei ole ehdoton raittius. Meillä riittää, jos asiakas vakavissaan harkitsee päihteetöntä elämää. Tälle asiakaskunnalle pitääkin erilaisia palveluja ja paikkoja, joihin voi mennä sen mukaan missä vaiheessa elämänmuutosta on", Björn sanoo.

Naisten ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin kello 16 - 18. Rediksen kädentaitoryhmä on perjantaisin klo. 16-18 Lauantaisin tehdään ruokaa yhdessä klo. 11-15.

 

 

 

Rediksen ohjaajat Merja Björn ja Harri Eerikäinen. Harjoittelija Aleksi Moilanen kuvassa oikealla.

Rediksen ohjaajat Merja Björn ja Harri Eerikäinen. Harjoittelija Aleksi Moilanen kuvassa oikealla.