Suomi 100: Rikoksentekijän kansalaisluottamus ja äänioikeus

7.4.2017 9.00

Vangit saivat mahdollisuuden äänestää muita kansalaisia myöhemmin. Kansalaisluottamuksen menettänyt ei saanut äänestää lainkaan. Nyt saa äänestää - kunhan tietää ehdokkaasta jotain.

Tänä päivänä äänioikeus on Suomessa yleinen, yhtäläinen ja luovuttamaton oikeus. Äänioikeutetulla on yksi ääni ja sitä on aina käytettävä henkilökohtaisesti.

Äänioikeutta ei voi menettää muutoin kuin luopumalla Suomen kansalaisuudesta tai kuntavaalien kohdalla muuttamalla pysyvästi ulkomaille.

Vielä vuoteen 1969 saakka tuomion saanut saattoi menettää oikeuden äänestää tai asettua ehdolle vaaleissa.

Kohti yleistä äänioikeutta

Vuonna 1869 säädetyssä Suomen suuriruhtinaskunnan valtiopäiväjärjestyksessä annettiin täysi-ikäisille, vaalipiirissä asuville suomalaisille miehille oikeus osallistua vaaleihin.

Vaalioikeutettuna ei kuitenkaan pidetty kaikkia - esimerkiksi holhouksenalaisia, ylivelkaantuneita, rikoksesta tuomittuja ja kansalaisluottamuksen menettäneitä.*

Radikaali ehdotus yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta esitettiin vuonna 1885, mutta sillä viitattiin edelleen ainoastaan miehiin. Kunnallinen äänioikeus oli naimattomilla, veroa maksavilla ja omaisuuttaan hallitsevilla naisilla.

Naisten yleisestä äänioikeudesta keskusteltiin valtiopäivillä vuonna 1897, mutta asia pääsi vakavaan poliittiseen keskusteluun vasta lähes kymmenen vuotta myöhemmin.

Keisari Nikolai II antoi 1905 kirjoittamassaan marraskuun manifestissa Suomen senaatin tehtäväksi eduskunnan sekä vaalioikeuden ajanmukaistamisen. 1906 suomalaiset saivat yleisen äänioikeuden - naiset ensimmäisinä Euroopassa sekä oikeuden äänestää että asettua ehdolle.

Käytännössä äänioikeus ei ollut vielä yleinen ja yhtäläinen, sillä sille asetettiin 24 vuoden iän lisäksi muitakin rajoituksia, kuten köyhyys, asunnottomuus (irtolaisuus) ja rikokseen syyllistyminen.

Kansalaisluottamuksen menettäminen

Kansalaisluottamuksen menettäminen oli yksi 1800-luvun lopussa uudistuneeseen rikoslakiin kirjatuista lisärangaistuksista. Se tarkoitti, ettei henkilö saanut äänestää, asettua vaaleissa ehdolle eikä tulla valituksi kunnan lautakuntaan tai yhdistyksen hallitukseen.

Häntä ei voitu nimittää valtion tai kunnan virkaan eikä hän voinut toimia oikeudessa todistajana tai toisen henkilön asiamiehenä.

Ehdolliseen sekä vankeus- tai kuritushuonerangaistukseen tuomittu saattoi menettää määräajaksi kansalaisluottamuksen. Kyse saattoi olla niin murhasta, varkaudesta, parituksesta kuin väärästä valasta.

Määräaikainen kansalaisluottamuksen menettäminen kesti 1-15 vuotta riippuen siitä, miten tuomiossa oli määrätty. Ehdollisen rangaistuksen saaneiden kohdalla kansalaisluottamus palautui rangaistuksen rauetessa.

Jos rikoksentekijä oli alle 18-vuotias, hän menetti korkeintaan kolmeksi vuodeksi ainoastaan mahdollisuutensa toimia todistajana.

Kansalaisluottamuksen menettäminen merkittiin kirkonkirjoihin ja siviilirekisteriin, ja se oli merkittävä virkatodistukseen.

1900-luvun alussa rikoksen vuoksi kansalaisluottamuksen menettäneitä oli vuosittain yli tuhat. Vuoden 1917 sisällissodan aikana valtiopetoksen vuoksi kansalaisluottamuksen menetti moninkertainen määrä punaisten joukoissa olleita.

Sodan jälkeen käytiin kiivasta keskustelua kapinallisten armahtamisesta. Kansalaisluottamuksen menettäminen aiheutti paljon vaikeuksia esimerkiksi työn saamisessa.

Vuonna 1919 armahduslailla palautettiin yli 40 000 vankilasta vapautuneen kansalaisluottamus ehdollisesti.

Kansalaisluottamuksen menettäminen poistettiin Suomen rangaistusjärjestelmästä vuonna 1969. Esimerkiksi KRIS-liikkeen perustajiin kuulunut Matti "Kid" Hytönen muisteli elinaikanaan katkerana kansalaisluottamuksensa menettämistä.

Samana vuonna vaalilakiin tuli ennakkoäänestyksen mahdollisuus.

Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus

Äänioikeutettuja vaaleissa ovat tänä päivänä 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset. Kuntavaaleissa äänioikeus on sidottu kunnassa asumiseen.

Kuntavaaleissa voi äänestää myös muun EU-maan tai Islannin tai Norjan kansalainen, jonka kotikunta on Suomessa 51. päivänä ennen vaalipäivää, tai muun valtion kansalainen, jolla on ollut kotikunta Suomessa yhtäjaksoisesti kahden vuoden ajan 5. päivästä ennen vaalipäivää.

Pysyvästi ulkomailla asuvat Suomen kansalaiset eivät voi äänestää kuntavaaleissa.

1972 lakia muutettiin siten, että myös sairaalahoidossa, sosiaalihuollon yksikössä ja rangaistuslaitoksessa olevat äänioikeutetut saivat äänestää.

Vangit olisivat voineet äänestää myös ennen tätä vuotta, jos kansalaisluottamus oli tallella, mutta eivät vankilasta päässeet äänestyspaikalle. Uudessa laissa oleellista oli se, että ennakkoäänestys piti toteuttaa myös vankiloissa.

Äänestäminen vankilassa

Vankilassa vaalitoimikunta huolehtii ennakkoäänestyksen järjestämisestä. Äänestyspäivästä tiedotetaan ilmoitustauluilla etukäteen sekä kuulutetaan ainakin äänestyspäivänä.

Äänestyksen toteuttamiseen, erityisesti sen ajankohtaan, vaikuttavat ainakin vankilan osastointi ja päiväjärjestys. Työssäkäyvillä äänestys saattaa olla ruokatauolla tai ennen töihin menoa. Työpisteet voivat myös olla kiinni äänestysajan.

Eristyksissä olevien vankien äänestysmahdollisuus tulee varmistaa ja he äänestävät sellaiseen aikaan, ettei käytävillä liiku muita vankeja. Oikeusministeriön vuoden 2017 ohjeissa laitosäänestämisestä on todettu, että "sisäisen järjestyksen ylläpitämisen turvaaminen erityisesti rangaistuslaitoksissa voi aiheuttaa sen, että ennakkoäänestyksen toimittaminen niissä vie huomattavasti aikaa".

Vankien kanssa keskustellessa vaikuttaa siltä, että äänestysajankohdasta tiedotetaan hyvin ja mahdollisuus äänioikeuden käyttämiseen toteutuu vankiloissa.

Eräs pitkään vankilakierteessä ollut vanki totesi, että on äänestänyt vain vankilassa, koska osastolta viedään äänestämään. Vapaalla jalalla hän ei äänestänyt, koska ei kokenut voivansa luottaa poliitikkoihin. Toinen vanki totesikin, että vankiloissa puhutaan politiikasta, mutta siellä on paljon poliittisesti turhautuneita, jotka eivät koe voivansa vaikuttaa äänestämällä.

Kritiikkiä vankiloissa esitetään siitä, miten tieto äänestyksen käytännön järjestelyistä kulkee vankiloissa ja miten vanki voi seurata kotipaikkakuntansa tapahtumia. Äänestämään tulevat vangit saavat tutustua ehdokasmateriaaliin, mutta puolueiden nimilistat eivät auta tutustumaan ehdokkaiden ajatuksiin, jos sitä ei ole aiemmin voinut tehdä. Tai vangin sanoin, "ehdokkaan yksilöiminen on mahdotonta".

Eräs lyhytaikaisvanki ei katsonut voivansa äänestää, koska ei ollut riittävän tietoinen ehdokkaista eikä halunnut äänensä menevän "väärille".

Tietoa ehdokkaista ja puolueiden ohjelmista on tarjolla vangeille pääasiassa sanomalehtien ja television kautta. Kunnallisvaalien kohdalla tiedon saaminen kotipaikkakunnan ehdokkaista ja heidän näkemyksistään voi kuitenkin olla vaikeampaa, jos vanki ei ole kotoisin vankilapaikkakunnalta.

Vankilaan tulee yleensä oman alueen lehti, vaikkapa Saramäkeen Turun Sanomat. Jos on tamperelainen, pitäisi Aamulehti tilata omalla kustannuksella. Eräs vanki pohtikin, miksei voisi tulla jonkin toisen alueen sanomalehtikin, jos vankilassa on useita siltä paikkakunnalta olevia vankeja.

Anastasia Lapintie
Kirjoittaja työskentelee sosiaalineuvojana Kriminaalihuollon tukisäätiön Kriminaaliasiamiestoiminnassa.

 

*Vaalioikeutta vailla olevat ryhmät olivat henkilöt, jotka olivat vakinaisessa asepalveluksessa; holhouksen alaisena; eivät kolmeen viime vuoteen olleet asuneet Suomessa; olivat jättäneet maksamatta kruununverot kahden viime vuoden aikana muuten kuin köyhyyden vuoksi; olivat luovuttaneet omaisuutensa velkojille, kunnes pesäntila oli vahvistettu; irtolaisuudesta yleiseen työhön tuomittu; vailla kansalaisluottamusta; maan palvelukseen kelpaamaton; on edustajanvaalissa todistettavasti ostanut tai myynyt ääniä tai häirinnyt vaalivapautta. Myöhemmin listaan lisättiin henkilö, joka sai vaivaishoidon apua muuten kuin satunnaisesti.

 

Lähteitä

Vaalit.fi

Vaalilaki

Kuntalaki

Wikipedia:

Kansalaisluottamus

Yleinen äänioikeus

Minna Harjula: Kelvoton valtiokansalaiseksi? Yleisen äänioikeuden rajoitukset ja äänioikeusanomukset Suomessa 1906-1917. Historiallinen aikakauskirja, 2006, 104. vsk, nro 4, s. 368-381.

Oksanen, Mira. 2009. ÄÄNIOIKEUDEN JA DEMOKRATIAN HAASTEET SUOMESSA. Pro gradu-tutkielma, Jyväskylän yliopisto. Myös verkkojulkaisuna

Hakanen, Tiia: Se tavallinen tarina? Ohjesääntöinen prostituutio Tampereella tarkastusnaisten elämäkertojen kautta tarkasteltuna. Myös verkkojulkaisuna